Toivotamme Herra Raitaelukan kanssa kaikille oikein mukavaa vappua!

Minua pyydettiin tänään osallistumaan kesällä erääseen näyttelyyn tauluineni, kivaa. Toivon, että siellä jokunen jopa menisi kaupaksi.

Tein ihanan pitkän lenkin ja kävin samalla pöllimässä vanhempien luota vähän salaattia. Luulisi, että kun tuolla metsässä kulkee, niin pelkäisi kaikkia hirviä ja karhuja, mutta minäpä olin saada sydärin kun valtavan iso perhonen (suruvaippa taisi olla) lehahti jalkojeni juuresta lentoon. Hirviä olen muutaman kerran metsässä tervehtinyt, mutta eivätpä ne ole juuri minusta perustaneet.

Mun oli tarkoitus tehdä vapuksi juustokakkua, vähän niin kuin juhlistaakseni noita pudonneita kiloja. Vaan ystäväpä olikin tilannut ravintolasta juustokakun ja kutsui minut sitä syömään, joten en nyt sitten viitsi omaa versiota tehdäkkään, ehkä syntymäpäivilleni sitten.

Aamulla heräsin vähän turhan aikaisin siihen nähden, että olin valvonut puoli kuuteen, joten nukahdin sitten uudelleen ja jatkoin yhteen saakka. Väsymys oli onneksi aivan tiessään, eikä ollut sellainen tokkurainen olo niin kuin yleensä on jos nukkuu myöhään. Aamupalan olin syönyt toki jo aiemmin, joten ei muuta kuin lenkkikamppeet päälle ja ulos.

Nyt odottelen äitiä kahville ja sen jälkeen lepäilen varmaan hetken ja ehkä lähden toiselle lenkille ja kauppaan samalla. Ei vielä tietoa ehtiikö mies tänään käymään ollenkaan.

Minulla oli kerran maailman ihanin pikku kani nimeltä Onni. Se oli suurin lohtuni kun asiat oli huonosti. Se nuuhkutti kättä ja joskus näykkäisi jos lopetin rapsuttamisen. Aamuisin se loikkasi sänkyyn herättämään. Mieluiten se nukkui sängyn alla tai kantokopassaan. Tein sille hienoja sokkeloita laatikoista ja niissä se tykkäsi riehua.

Vaan sitten alkoi minulla nenä ja silmät vuotaa, allergia iski päälle, olisihan se pitänyt arvata. Ensin Onni muutti vanhempieni luokse ja lopulta ihan muualle. Ei mennyt kovin kauaa, kun kuulin sen kuolleen, en koskaan saanut selville mikä oli syy.

Vanhempien luona Onni sai kesällä olla vapaana pihalla, toki valvotusti. Kuvassa se ottaa torkkuja pihalle unohtuneen lumikolan varjossa.

Ikävä.

Mukava ilma, vaikka aurinko ei niin täydeltä terältä paistakaan. Ulkona tuoksuu niin ihanasti keväälle. Tänään ilahdutin itseäni uudella Desperate housewives-jaksolla, jonka jälkeen tein lenkin kunnan viralliselle pururadalle. Sinne ei ole matkaa kuin alle puoli kilometriä, mutta en ole viitsinyt aiemmin mennä, kun siellä on paikat luultavasti olleet vielä lumen peitossa. Kiva päästä välillä vähän mäkiä kiipeämään, kun täällä muuten tuo maasto on melkolailla tasaista. Vaan kylläpä eniten tykkään kierreillä niitä ihan omia reittejäni.

Koululta tuli sähköpostia, että tiedossa olisi kevätmyyjäiset, en vielä osaa sanoa menisinkö sinne myymään mitään. Jotenkin se on aina hankala omia töitä hinnoitella ja printtejä on tosi vaikea tuollaisessa tilaisuudessa myydä, kun niitä pitäisi olla ihmisten nähtävillä, eikä sinne oikein kauheasti esille mahdu. Jos ne ovat vain laatikossa, niin ihmiset joutuvat niitä sitten klemomaan ja sehän ei ole kivaa. Joulumyyjäisissäkin kaupaksi taisi mennä vain bhd ja murmur-paitoja ja kasseja.

Lenkiltä tultuani aloin väsätä ruokaa, kun mieskin tuli ( sillä on loma, jippii! ), kokeilin pitsarullaa vähän erilaisella pohjalla. Ihan hyvää siitä tuli. Muutamasta palasta sai vatsansa täyteen ja nyt sitä koitankin tässä sulatella. Ehkä pienen levon jälkeen raahaan itseni toiselle lenkille.

Onneksi tuli käytyä jo puoliltapäivin äidin kanssa lenkillä, sillä iltapäivää myöten sää huononi ja nyt sataa tihuttaa. Kierrettiin suht kiva ja sopivan pituinen reitti pitkin metsäpolkuja, teki hyvää jaloille kävellä pehmeällä pohjalla.

Nyt odottelen miestä grillailemaan kanssani, piti itse asiassa grillata jo eilen, mutta olin niin nälkäinen lenkiltä tultuani, että söin sitten yksikseni ja kun mies tuli niin ei enää ollut yhtään nälkä.

Eilen istuttiin iltaa muutaman ystävän kanssa, puhuttiin henkeviä ja juotiin liikaa kahvia, oli oikein mukavaa. Sellaisia iltoja olisi kiva olla enemmänkin. Kun kenelläkään ei ole kiire tai väsy ja vain puhellaan monta tuntia.

Yllä oleva piirros on vähän kehittelyvaiheessa vielä, mutta laitan sen nyt kuitenkin tänne.

Vieraita <3

Ihanaa kun joku tulee kylään! Tällä kertaa tarjottavana vain sokerittomia keksejä, jotta laihdutus ei pääse pahasti repsahtamaan ja toisen vieraan verensokerit nousemaan.

Ulkona mahtava ilma, pakko päästä lenkille! Ja mielellään pitkälle sellaiselle.

Hih, innostuin piirtelemään maalaamistani pikkutauluista tietokoneversioita. Tässä meneekin sitten luultavasti koko yö, kun tuntuu niin mukavalta puuhalta.

Olin tässä jonkun aikaa aika tukossa, enkä saanut mitään piirrettyä, eihän tämäkään nyt varsinaisesti mitään uuden luomista ole, kun vanhoja kuvia vaan uusiksi piirrän toisella työkalulla, mutta saanpahan itseni tekemään jotain ja toivon mukaan näistä sitten syntyy taas uusia ideoita.

Mies toi kameran takaisin, joten sain ketusta ja tinteistä paremmat kuvat. Päivä on mennyt aikalailla maleksiessa, mikä on kyllä vaihteeksi ihan hyvä. Nyt tuli lisäksi pää kipeäksi, joten en usko että enää lenkille lähden, korkeintaan kaupassa saatan käydä.

Pitäisi alkaa paria pienempää taulua työstämään kun vain saisi itsensä siihen mielentilaan.

Tänään tein saman pitkän lenkin kuin eilen, tosin vähän muunneltuna. Kiersin kivan metsäpolun kautta, jotta ei tarvinnut mennä kaikkein mutaisimmista kohdista. Matka ei juurikaan tuosta lyhentynyt ja reitti oli muutenkin paljon mukavampi. Eilisellä reissullani tuli vastaan ratsastaja heppoineen, juuri siinä tien mutaisimmassa kohdassa, oli vähän hankala päästä pois tien keskeltä kun kengät upposivat liejuun. Siksi siis tänään tuo polku.

Olisi ihana joskus mennä ratsastamaan, viime kerrasta on jo monia vuosia. Yhteen aikaan käytiin melko aktiivisesti miehen siskon kanssa ratsastamassa heidän naapuriensa hevosilla. Juuri tuollaisia aivan ihania pitkiä maastolenkkejä rauhallisesti jolkotellen. Oon haaveillut, että mulla joskus olisi joku vanha suomenhevonen, jonka kanssa voisin vain käveleskellä luonnossa. En oo koskaan ollut mitenkään kilpailevaa tyyppiä, joten en ole koskaan hevosillakaan päässyt kisailemaan. Eniten tykkään vain puuhastella elukoiden seurassa.

Oli meillä yhteen aikaan vakiotunnit ratsastustallillakin, mutta ryhmässä tahtoi mielestäni olla vähän liikaa porukkaa, joten kentällä oli kovin ahdasta ja koko ajan sai varoa toisia. Yhtenä kesänä oltiin myös muutaman päivän vaelluksella, se oli oikein mukava kokemus ja mukana ei ollut muuta kuin minä ja kolme muuta.

En tiedä osaisinko alkuunkaan pitää huolta hevosesta, jos sellaisen joskus ajattelisin laittavani, minulla kun ei koskaan ole ollut edes hoitohevosta. Mutta haaveilla kai saa.

Saatte ihailla taas näitä korkealaatuisia kuvia ja tietokonepöytäni sotkuakin samalla. Otan paremman kuvan kunhan se mies saapuis ulkomailta ja toimittais mulle kameransa.

Mutta että siis, tällaista tänään. Tämä taulu on ollut kesken jo vähän pidemmän aikaa (no oikei, viikon tai korkeintaan kaks) Pitää sitä mahdollisesti vielä vähän siistiä. Sitäpaitsi vinossakin se nyt on kun en viitsinyt niin intohimoisesti nauloja seinään paukuttaa tähän aikaan yöstä.

Tänään tein sen pitkän lenkin, 1h 10min, takkikin oli litimärkä kun perille pääsin. Mutta nyt on hyvä olo ja poskissa tuntuu vieläkin sellainen punoitus. Lisäksi oli taas näytelmäharjoitukset, tällä kertaa jo pihalla, missä näytelmä esitetäänkin.

Oon nukkunut ihan liikaa, mutta koska kroppa on vaatinut sitä unta, niin en ala tunteja laskemaan. Lihakset ovat olleet kohtalaisen kipeänä kaikenlaisesta reippailusta ja mikäs siihen paremmin auttaisi kuin uni. Sitäpaitsi on ihana nukkua mahdottoman sikeästi ja pitkään, kun normaalisti kärsii univaikeuksista.

Kohta ajattelin kuitenkin lähteä tosi pitkälle ihanalle lenkille, ei välttämättä kovin rankalle, mutta pitkälle. Ajattelin kiertää ihania pieniä metsäteitä ja polkuja, jotka tunnen kuin omat taskuni. Metsässä on mukava kulkea ja tarkkailla samalla luontoa.

Keskeneräiset maalaukset vaivaavat mieltäni, mutta nähtävästi nyt on taas sellainen kausi, että niihin on turha koskea.

Pitäisi hankkia joku katseenkestävä ja toimiva veitsisarja keittiöön, oon aikalailla kyllästynyt kun tomaattiakin saa leikata hampaat irvessä. Itse tykkään Iittalan Collective toolssista, johon tuo kuvankin ihana kokkiveitsi kuuluu. En kuitenkaan ole asiaan kovin perehtynyt, joten toivoisin vähän vinkkejä mitä kannattaisi hankkia. En tykkää mistään muovipäisistä veitsistä, mielellään hyvin yksinkertaisista.

Tosin eihän minulla nyt ole varaakaan hankkia mitään tällä hetkellä, mutta jossain vaiheessa tulevaisuudessa alan sitten keräilemään jotain sarjaa kasaan. Viimeinen opintotuki tulee ensikuussa ja sitten sitä ollaankin luultavasti kortistossa kesäkuun alusta. Koulua saisin toki jatkaa vielä vuoden, mutta lukukausimaksut ovat sen verran kovia, että en halua enää lainaa niiden takia ottaa.

Olen myös miettinyt oman toiminimen perustamista ja sen varmaankin tässä joskus vielä teen.

Edit.: Ai niin, piti hehkuttaa tämän päivän lenkkiä. Otin pitkästä aikaa sykemittarin matkaan ja huomasin miten kunto onkin kohonnut, sykkeet eivät nousseet likimainkaan niin huimiin lukemiin kuin ennen.

Oon pidemmän aikaa haikaillut pyöräkorin perään, ois niin kätevää käydä kaupassa ja laittaa ostokset koriin, sen sijaan että niitä raahais käsissä kotiovelle saakka. Tuo kuvassa oleva Design House Stockholmin Carrie-kori mielyttää silmää ja ois just mun tyylinen. Oon myös kaavaillut, että kaivaisin vanhempien luota ulkovarastosta esiin mummon vanhan pyörän, maalaisin sen jonkin kivan väriseksi ja sillä posottelisin ympäri kylää. Vaan siihen pitäisi varmasti vaihtaa renkaat ja tehdä vähän laajempaa remonttia muutenkin, joten taitaa jäädä haaveeksi.

Ihanaa kun aurinko jaksaa paistaa. Kohta katson uuden Desperate Housewives-jakson ja sitten ehkä menen lenkille tai alan maalaamaan. Mies ei tietenkään muistanut tuoda kameraa, joten siitä vieroittuminen jatkuu.

On vähän jotenkin hauras olo kaoottisen viikonlopun jälkeen. Poistin tästä blogista liian henkilökohtaiseksi kokemani kirjoitukset, sitä joskus kirjoittaa niin ajattelematta. Ei ehkä ole hyvä kaikkea elämästään paljastaa. Sen verran voin kertoa niille, jotka eivät ehtineet tilityksiäni lukemaan, että riitelin ystäväni kanssa ja nyt hän on mielestäni perusteettomasti minulle vihainen, koska pyysin käytöstäni jo anteeksi, eikä hän näe vikaa omissa toimintatavoissaan.

En tavallisesti riitele kenenkään kanssa ja tämä olotila on minulle hyvin outo. Oon vähän liian kiltti toisinaan ja annan ihmisten käyttäytyä reviirilläni sellaisella tavalla jota en oikeasti hyväksy. Räjähdän muutaman kerran vuodessa, kun joku menee niin kertakaikkisen yli etten enää pysty vaikenemaan. Nyt oon aikonut ottaa vähän suoremman linjan, ettei nämä asiat patoutuis.

Yritin etsiä blogilistalta inspiroivia laihdutusblogeja, mutta tulin vain surulliseksi. Niin monen monta teinityttöjen pro-ana blogia! En ole ollenkaan tajunnut miten yleistä tuo alipainon ja anoreksian tavoittelu juuri ja juuri murrosikään ehtineiden keskuudessa on. Suorastaan pelottavaa. Mikä tässä maailmassa on vikana jos se tekee tällaista nuorille? Naisen on pakko olla tyytymätön vartaloonsa, jos hän ei ole, on hän ylimielinen narttu tai jotenkin omituinen. Jatkuvasti pitää kysellä miehiltä ja ystäviltä onko jokin vaate sopiva ja vaikka se näyttäisi oikeastaan kivalta, pitää itseään haukkua läskiksi vähän niin kuin varmuuden vuoksi, ettei kukaan vain luule että on tyytyväinen vartaloonsa!!!

Naurettavaa sanon minä! Suomalaisten ylipainoprosentit ovat kieltämättä korkealla ja asialle olisi syytä pian tehdä jotain, mutta miksi sellaiset ihmiset joilla ei ole mitään syytä, ottavat itselleen paineita tästä asiasta. Nipistellään sitä mitätöntä vatsamakkaraa ja voivotetaan kun tuli syötyä yksi suklaapala. Vähän todellisuudentajua kiitos!

Tietenkin on hyvä tehdä asioille jotain, ennenkuin ylipainoa kertyy kymmeniä kiloja, mutta eikö sitäkin voisi tehdä hymy kasvoilla ja iloita jokaisesta menetetystä sentistä ja kilosta? Mikä ihme meitä naisiakin vaivaa? Pitää väkisin itseään moittia ja valittaa ja sättiä.

Hymyä vaan naamaan ja keväiselle lenkkipolulle, siellä haihtuu murheet ja mutinat. Itse en käynyt tänään(kään) lenkillä, enkä aijo siitä hyvästä piiskata itseäni yhtään. Huomenna on uusi päivä ja uudet tuulet. Lopettakaa hyvät ihmiset itsenne kiusaaminen ja vähättely ja nauttikaa elämän pienistä ja suurista asioista.

Nukkukarhun runo

Karhu ei tiedä talvesta mitään
pesänsä lämmöstä silloin se pitää
Siellä se näkee talviunta:
vaaleanpunaista, pehmeää lunta
sataa suurina hiutaleina
hienoina, hattaranmakeina
Ja pulkalla lasketaan vaahtokarkkimäkeä,
ajetaan kilpaa piparirekeä
halki tomusokerimaan
- Uni saa karhun tuhisemaan
On pesän suojassa talvella hyvä

kun tassua osaa käyttää tyynynä

( Runo erään nettifoorumilaisen, joka inspiroitui työstäni, oon siitä valtavan otettu )

Koska eilen oli henkisesti suht ankea päivä, niin en sitten päässyt lenkille ( pitäisi opetella taas käyttämään niitä lenkkejä lohdutukseksi, eikä ostaa suklaata tai muuta hyvää niin kuin taas eilen ). Tänään toivon saavani mieheltä kameran takaisin ja jaksavani jonkinlaisen lenkin heittää. Toisaalta oli aivan hyvä pitää eilen vähän taukoa niin että lihakset saavat välillä myös palautua. Melko ahkerasti olenkin itseäni viimeaikoina rääkännyt.

Oon koukussa lihakeittoon, joten tänään taas teen sitä. Joskus kun jostain saisi vielä oikein hirvenlihaa, niin tekisi siitä, hirvenlihakeitto on ehkä parasta keittoa. Onneksi pääsee edes kerran vuodessa metsästysseuran järjestämiin hirvipeijaisiin sitä maistelemaan, voiko olla parempaa.

Eilen illalla iski viikonloppumasennus ja yksinäisyys, joten vetelehdin vain peiton alla enkä mennyt toiselle lenkille. Aloitin maalaamaan yhtä isoa taulua kyllä, se olisi tarkoitus laittaa tuohon tietokonepöydän yläpuolelle, kun tuo Chat noir-juliste ei tahdo pysyä seinässä millään.

Miehen lento saapui vasta yöllä, joten ei sitten eilen nähty ja sekös veti mielialaa vielä alemmas, mutta eiköhän tämä tästä. Kohta lähden lenkkeilemään ja menen ehkä vanhempien luokse käymään.

We are made of carbon

Kivaa, mun ehdoton lempparipaita menee taas päälle. Vielä pari kiloa pois niin kehtaa pitää sitä julkisestikin. Eli siis Threadlessista tilattu We are made of carbon-paita. Tuolla on paljon muitakin mukavia printtipaitoja, joita pitäisi joskus tilata.

Päivän ekalla lenkillä käyty, varmaankin vielä illalla toiselle. Ei tällaisella säällä viitsi vain sisällä kökkiä. Mutta nyt alan tehdä lihapullia, nam.

Eilen oli niin hyvä ilma, että loppujen lopuksi kävin lenkillä kolmesti ja tänään näyttää aikalailla yhtä aurinkoiselta, joten uloshan sitä on pakko mennä. Tänään voisin kiertää vähän pidemmän lenkin, kun nuo eiliset olivat aika lyhyitä.

Mieskin tulee taas tänään, en tosin tiedä mihin aikaan, ulkomaankomennuksella on, enkä ole muistanut kysellä milloin lennot lähtevät ja saapuvat jne. Olen niin tottunut siihen että se on pois, että mulle on aivan sama onko se sen viikon kotimaassa vai ulkomailla, pois on kuitenkin. Tosin näillä ulkomaanreissuilla se harvemmin ehtii muuta kuin laittaa pari viestiä päivässä, ei yleensä jakseta soitella. Normaaliviikkoina kommunikoidaan lähinnä netissä.

Tänään voisin koittaa vihdoin tehdä tuolle yhdelle maalaukselle jotain ja ehkä jopa aloittaa jotain uuttakin.

Jee, liikunnan ja painonpudotuksen myötä verensokerini on tasaantunut sen verran, että sain jättää sitä korjaavan lääkityksen pois. Ihanaa. Senkin vuoksi ihanaa, että noista lääkkeistä tuli minulle ihan uskomattoman huono olo, jatkuvasti oksetti ja maha oli sekaisin. Nyt kokeillaan ensin mennä toukokuun loppuun saakka ilman ja sitten katsotaan tilanne uudelleen.

Jalka on ainakin jonkin verran parempi. Enää ei tunnu pohkeen ympärillä sellaista puristavaa vannetta ja ei myöskään sellaista rasittavaa hermosykettä. Viime yönä nukahtaminen oli paljon helpompaa, kun ei jalan takia tarvinnut koko ajan vaihtaa asentoa.

Tänään en malttanut pysyä rauhassa, vaan kävin lenkillä ja illalla menen vielä uudelleen, sen verran kaunis ilma.

Kun olin pieni, meillä oli tämä Carl Larssonin maalaus keittiössä ( no ei nyt toki se alkuperäinen tietenkään, joku kehystetty printti ). Tykkäsin siitä tosi paljon. Nyt olen ajatellut, että hankin itselleni samanlaisen, tai sitten vain ihan postikortin samasta kuvasta, jonka sitten kehystän. Sitä, joka silloin joskus meidän keittiössä roikkui, ei enää taida olla edes olemassa, mihin lie hävitetty.

Toinen lapsuuden muisto, jonka haluaisin jollakin tavalla omaan kotiini, on mummon sisaren luona oleva mahtava ornamenttitapetti. Olen siitä jo pari kuvaa itselleni ottanut, pitäisi piirtää niiden mukaan kuva ja keksiä jotain mukavaa sen kanssa. Olisi ihanaa jos sillä kuviolla voisi vaikka päällystää jotain laatikoita hyllyyn. Saakohan jossain teetettyä omasta kuvasta jotain paketointipaperia tai vastaavaa?

Kävin siellä jäsenkorjaajalla ja nyt on selkä ihan mustelmilla, en oikein vielä osaa sanoa auttoiko se. Jalka on ollut jumissa sen 1,5 vuotta, joten ei se varmaankaan ihan heti palaudu. Molemmat polvet olivat pois paikoiltaan ja selkä melkoisen jumissa. Välillä tuntui että taju lähtee kun otti niin kipeää. Saa nähdä miten käy.

Ja mä oon niin kyllästynyt näihin banaanikärpäsiin, jotka tukkii läppärin näytölle kun pimeässä kirjoittelen. Ja miks niiden pitää koittaa tukkia nenästä sisään?

Tänään olis ollut upea ilma lenkkeillä, mutta en sitten ehtinyt kun piti sinne runnottavaksi lähteä ja suoraan sieltä meninkin näytelmäharkkoihin. Ja jäsenkorjauksen jälkeen en tohtinut enää muutenkaan lenkille lähteä kun pitäis nyt olla riehumatta etteivät polvet taas mene väärin.

Tykkään hurjan paljon näistä Luhta homen Lotus-astioista. Niitä on tullut hankittua itselle sekalainen kokoelma. Tosin isoja lautasia minulla ei ole kuin kahdet syvät ja matalat. Ihan vain sen vuoksi että tiskiä ei kasaantuisi älyttömiä määriä. Syvät lautaset etenkin ovat tosi ihanan malliset.

Mieheltä olen lahjaksi saanut Iittalan Taikaa, jota olen häneltä toivonutkin. Ne isoimmat lautaset eivät vain millään mahdu kaappiini, pitäisi hommata sellainen lautashylly, tai miksi sitä kutsutaan. No sellainen joita on maalaistaloissa, lautaset ovat siinä kivasti esillä.

En kuitenkaan uskalla mitään sarjaa varsinaisesti kerätä, koska kyllästyn niin helposti. Kahvikuppejakin minulla on vain iloinen sekamelska ja se on minusta oikein mukavaa.

Kohta lähden hierottavaksi. Olin eilen reipas ja kävin yöllä vähän kävelemässä, ei tällä kertaa mitään hikilenkkiä, vaan menin suht rauhallisesti.

Runoratsu

Tässä aiemmin keväällä tein sopimuksen Mariinda Grafian, eli Maikku Ahon kanssa Runoratsu-tuotteiden painamisesta. Tänään toi posti nämä. Kuva on taas kerran huono, mutta otan paremman kunhan saan mieheltä sen pannahisen kameran takaisin.

Paitoja ja kasseja voi siis tilata tuolta-> Mariinda Grafia

Jee, huomenna hierottavaksi, ehkä jalka nyt paranisi. Viime yönä se ei onneksi kovin pahasti vaivannut, mutta jomottaahan se jatkuvasti, sitä vain ei enää huomaa kun on niin tottunut.

Tänään pitäisi viedä juttuja postiin ja käydä lenkillä, koska aurinkokin taas paistaa. Oon vain nyt niin jumiutunut jotenkin. Ehkä oon ollu viime viikkoina liian aktiivinen, kai sitä jossain välissä väkisinkin väsähtää. Oon kuitenkin lyhyen ajan sisällä maalannut neljä melko isoa taulua ja siihen päälle vielä koneella piirtelemiset. Ja sitten oon tuuskaillut kaikkea muuta. Nyt tämä asunto on lähinnä kuin pommin jäljiltä. Vaatekaapilla on omituinen tapa muuttaa keskelle lattiaa aina pikkuhiljaa.

Uusvanhoista lempihousuista irtosi pari nappia ja ne pitäis ommella paikoilleen, olivat kyllä todella heikonlaisesti kiinni. No, ne housutkaan ei maksaneet kuin jonkun viis euroa kun ne joskus ostin, että eivät kovin laadukkaat olleet.

Jee, uusi Desperate Housewives-jakso ja kahvia <3 Oon kauhean huono seuraamaan mitään sarjoja, mutta Lostiin ja DH:iin olen itseni koukuttanut. Seuraan niitä sitä tahtia kun USAssa uusia jaksoja tulee. Usa-versiota Office-sarjasta seuraan myös, mutta se on mielestäni vesitetty versio alkuperäisestä brittisarjasta. Kaikki alkuperäisen sarjan nokkeluudet ja terävyydet on jyrätty ihmeellisen pullamössöhuumorin alle. Jos totta puhutaan niin inhoan sitä sarjaa, mutta katson silti, koska epätoivoisesti odotan että se edes joskus nousisi alkuperäisen tasolle. Taitaa olla neljäs tuotantokausi menossa, että ei se varmaan ole sieltä nousemassa.

Miehen kanssa on mietitty jotain kivaa kotimaanmatkaa, ei olla oikein keksitty mihin mentäisiin, jos jollain on jotain ideaa suht edullisesta ja mukavasta paikasta, niin kertokaa toki. En oikein ole löytänyt mitään kattavia kotimaanmatkailusivustoja, että jos sellaisia on tiedossa, niin saa heittää linkillä.

Ollaan molemmat aika luontoihmisiä ja tykätään sellaisista nähtävyyksistä ja kokemuksista, haluaisin viedä miehen johonkin tosi kivaan paikkaan, se kun väittää ettei sitä pahemmin kiinnosta mikään. Viime kesänä käytiin eräällä majakkasaarella kiertelemässä, mutta se oli vähän niin kuin ois jollain seuramatkalla ollut, kun koko laivallinen porukkaa sinne yhtäkkiä änkesi, muuten tykättiin kyllä. Eli kahdestaan pitäis jonnekkin elämykselliseen paikkaan päästä.

Kuva on miehen kotoa, kissa on tätä nykyä jo iso.

Oi, kiitos Piipa!

Säännöt:

1. You have to nominate 5 blogs Which havent has this avard before.

Sinun tulee jakaa tämä tunnustus 5:lle blogille, jolla sitä ei vielä ole.

2. Each of the blogs must have a purpose!

Jokaisella blogilla tulee olla tarkoitus.

3. The nominated blogs must make a link back to this page!

Tunnustuksen saaneiden blogien tulee linkittää takaisin tälle sivulle.

4. The logo from the avard must be put on their blog and it must link back to this block.

Tunnustuksen logon täytyy näkyä blogissa ja logosta on oltava linkki tähän blogiin.

Kenellehän tätä nyt jakelisin, en ole vielä koonnut linkkilistaa blogeista joissa käyn, mutta se kyllä on jossain vaiheessa tulossa.

Maijan blogi

Museotädin uudet

Perfektionismi

Omenakaneli

Näkymätön tyttö

Kettu seikkailee jälleen. Kolmas taulu omalle seinälle. Nyt vielä mietinnän alla kehittyykö hän tästä vielä, vai saako olla tuollainen. Yöllä varmaan otan toisen peurataulun jatkokäsittelyyn. Tämän jälkeen koitan pidättäytyä erossa näistä puu- ja ruohoaiheista.

Mies vei tosiaan kameransa pois, joten nyt onkin tarjolla vähän huonompilaatuista kuvamateriaalia.

Aika on mennyt lähes huomaamatta tässä piirtäessä. Oli kyllä tarkoitus piirtää jotain ihan muuta, mutta joskus sitä ei vaan voi mitään kun tuollaiset jänikset puskee tajuntaan. Viime yönä maalasin johonkin neljään asti ja tänään pitäisi jatkaa. Oonpas taas ahkera =D

Ulkona on ihan karmea keli, ei tee paljon mieli lenkille lähteä. Harmittaa kun en saa itseäni nyt kunnolla koukutettua päivittäiseen liikuntaan, pitäisi olla viikko auringonpaistetta niin onnistuisi, sitten olisin niin koukussa, että säällä ei olisi enää edes väliä vaan olisi pakko vain mennä.

Kissat ovat minulle tärkeitä, vaikka en voi sellaista koskaan itselleni laittaakaan, koska olen tosi pahasti allerginen. Vanhempieni luona on kuitenkin aina ollut kissoja ja niitä käyn viikonloppuisin rapsuttelemassa. Kuvassa on ensimmäinen kissa jonka muistan, Hikuli, eli Hiksi. Tänään istuttiin äidin ja Saima-kissan kanssa auringosta nautiskelemassa pihalla. Kuunneltiin myös Knalli ja Sateenvarjo radiosta. Niitä on aina kiva kuunnella "livenä", vaikka minulla kaikki jaksot koneella onkin.

Tein tänään taas nuo n.20 minuutin lenkit, eli siis kävelin vanhemmilleni ees taas. Nyt tuo hermokipuinen jalka taas protestoi ja on todella kipeä.

Tein pitsaa, mutta taitaa mennä pakkaseen se, ei oikein nyt innosta sitä syödä ja nyt pitäisi muutenkin pitää vähän tiukempaa linjaa syömisten suhteen. En tiedä käynkö vielä jonkun suht rennon iltalenkin tekemässä, ei siis mitään hikirääkkiä enää tälle päivälle.

Tässä valvoessani päätin penkoa vaatekaappia vähän syvällisemmin ja sieltähän löytyikin parit housut lisää. Semmoiset oleilufarkut ja ihanat suorat huosut, jotka pitää vain korjata, kun yksi sauma on auennut. Niin ja ihana farkkuhame, jota en ole pitänyt aikoihin.

Samalla ajattelin, että pengonpas noita painotöitä kanssa ja sieltä löysin itselleni pari t-paitaa ja toppia, päätin että mitä minä näitä täällä panttaan kun en kerran niitä aktiivisesti enää missään ole kaupannutkaan. Joten nyt on sitten murmuria eri väreissä päälle pantavaksi. Lisäksi mulle on parin projektin johdosta tulossa muutamia oikein mukavia paitoja lisää, joten vaatekauppaan ei ole tarve mennä pitkään aikaan.

Ahistaa, laitoin monta omaa maalaustani myyntiin. Ahistaa luopua niistä ja ahistaa se, että oonko hinnotellu ne aivan päin -suokaa anteeksi- persettä. Varmaan kyllä jokaisella omia töitään kauppaavalla on näitä samanlaisia ongelmia. Niin ja ahistaa, että onko ne edes semmosia joita kukaan tahtois ostaa.

Myymiselle on syynä lähinnä aivan törkeä sähkölasku, joka vaivaa mieltä, lisäksi kouluun on vielä osa lukukausimaksusta maksamatta. Tässä asunnossa on ikivanha jääkaappi ja uuni, ne kai vievät sitten sitä sähköä vähän runsaammin. Ja onhan mulla toki nämä koneet yötä päivää päällä, että en kyllä mikään ympäristöystävällinen ihminen siinä mielessä ole.

Lapsena kuvattiin veljen kanssa Ekoisti-sarjaa (ei millään tavalla kopio Ylen saman nimisestä sarjasta), jossa esitin hieman epäilyttävää Greenpeacen ympäristöaktivistia, joka teki mitä ihmeellisimpiä tempauksia luontoa suojellakseen. Niitä on oikeastaan aika huvittavaa katsoa näin monen vuoden jälkeen. Ja niitä siis oikeasti on kymmeniä jaksoja. Veljeni jopa editoi beta-videolle jollakin kasettidekillä tunnusmusiikin jokaiseen jaksoon. Hassuja aikoja olivat ne =D

Huomasin taas miten riippuvainen oikeasti olen kaikista teknisistä laitteista. Miehen kamera on ollut minulla lainassa reippaasti yli vuoden ja sain hirveän hepulin, kun hän pyysi sitä takaisin muutamaksi päiväksi. Ihan kuin en voisi hengittää ilman sitä kameraa. Mökötin ja olin typerän marttyytimäinen ja toinen oli aivan ymmällään kun ei lainkaan käsittänyt millaisen riippuvuussuhteen olin tuohon aparaattiin jo luonut. No, menin itseeni ja katsoin peiliin ja nauroin vähän, ehkä pari päivää ilman kameraa ei nyt ole niin kamalaa. Kuitenkin mielessä kyti ajatus tilata jokin ihan oma kamera, mutta taloudellinen tilanne ei nyt anna joustoa sellaiseen millään tavalla.

Oon ollut vähän apaattinen sen vuoksi, että jalkaani vaivaavat todella ärsyttävät hermokivut. Ne ovat jatkuneet jo päälle vuoden toisinaan vahvistuen ja joskus menevät kokonaan pois. Nyt on taas sellainen vaihe, että koko ajan kolottaa ja särkee, enkä voi oikein mihinkään täysillä keskittyä. Toivon, että liikunta parantaisi asiaa jonkin verran. Nukkuminen on myös hankalaa, pitää olla todella väsynyt ennekuin oikeasti saa unen.

Lenkille en ole nyt pariin päivään päässyt, ulkona on inhottava keli ja luntakin satoi taas reilusti, ei kivaa. Tykkään talvessa siitä, että yöt on pimeitä ja voi tähyillä revontulia ja tähtiä, mutta kylmyys ja lumi eivät ole mieleeni.

Koitan mennä nyt pakkaamaan sitä kameraa ja valmistaudun lahjomaan miestä niillä pitsarullilla hyvittääkseni lapsellisuuteni.

Tällaisia söpöläisiä löytyi tiimarista, harmittaa kun tuli ostettua vain yksi pari. Pitää käydä hakemassa kohta lisää. Oon mahdottoman lapsellinen ja tykkään kaikesta tämmöisestä söpöstä, en kuitenkaan mielelläni haali kovin paljoa krääsää ympärilleni, mutta ajattelin että noita voisi ripotella sinne tänne vähän piristämään arkea.

Ostin pari pientä meriheinäkoria, en vielä keksinyt mihin ne oikeastaan meinaan sijoittaa. Päätyivät nyt väliaikaisesti keittiöön sen mummon vanhan astiakaapin päälle. Jemmasin niihin kynttilöitä ja käytöstä poistetut Ikean Data-aterimet ( jos joku tahtoo ostaa ne niin halvalla lähtis ).


Aterimina minulla on tällä hetkellä Fiskarssin Vervet, joista tykkään tosi paljon, niissä on tuollaisia kiemurakukkia. Kaikki keitot ja sopat on kuitenkin pakko syödä jostain ihmeestä minulle päätyneillä Etelä-Korealaisilla lusikoilla, joissa on todella pyöreä pää, kaikki vaan maistuu tuhat kertaa paremmalta kun niillä syö.

Eikö sitä ikinä opi. Ei viissiin. Nimittäin sitä, että on hieman yliherkkä kaikenmaailman hajusteille. Ajattelin olla hieno ja ruiskin itseeni lempparihajuvettäni ja nyt kurkkua kuristaa ja on ikävä olo. Ja kun minusta ois niin kiva tuoksua edes joskus mukavalle. Vaan eipä se näimmä koskaan onnistu. Masentava totuus. Ja mulla kun vielä ois kaappi täynnä kaiken maailman ihania tuoksuja. Ei ole reilua se.

Herra Kroko ei liity aiheeseen mitenkään, mutta halusi tulla mukaan toivottamaan kaikille tuoksuville ihmisille katkeria terveisiä.

Sain maalausurakan suunnilleen valmiiksi, jotain pientä hinkkaamista voi vielä tapahtua. Päätin samalla, että otan tuon toisen peura-taulun vielä jatkokäsittelyyn. En tiiä tapahtuuko se vielä tänään, vai säästänkö huomiselle.

Lenkille pitäis pyyhältää, mutta en taida ihan vielä.

Tein jokin aika sitten murmur-seulalla (itseasiassa niitä on kaksi, iso ja pieni) tällaisen olkalaukun itselleni. Laukku on Seppälästä, mutta kaipasi mielestäni vähän piristystä. Tykkään tuollaisista laukuista, jotka saa näppärästi olan yli roikkumaan. Marimekon laukuissa on ihania kuoseja, mutta yhtä käytännöllisiä ne eivät missään tapauksessa ole. Ehkä joskus opettelen ompelemaan kunnolla ja teen sitten jostain kivasta kankaasta itse laukkuja. Jos lähitienoilla järjestetään jonkinlaista ompelukurssia niin olisin pää kolmantena jalkana menossa. Ja jos käsityönopettajani olisivat kuolleita niin kääntyilisivät haudoissaan. Ala-asteella olin todella turhautunut koko käsityö-aineeseen. Tunnit pääasiassa tanssein pöydällä tai olin sen pöydän alla piilossa. En tiedä mistä tämä vastenmielisyys käsitöitä kohtaan kumpusi, mutta minua ei varmaankaan kiinnostanut sitten tehdä niitä tylsiä juttuja mitä siellä tehtiin. Nyt on asiat vähän toisin.

Tänään lyhensin housuista lahkeet liimanauhan avulla, tuli ihan loistavat. Toivottavasti liima vain kestää. Oon tällainen töppöjalka 154,5 cm, joten jokaisista housuista pitää ne lahkeet aina lyhentää. Nyt kun pengoin kaappia niin löytyi parit housut, joita en ollut oikeastaan kertaakaan pitänyt, olivat olleet hiukan liian pieniä. Nyt ne menivät oikein mukavasti jalkaan, joten päätin ottaa ne käyttöön. Loistavaa, eipä tarvitse tehdä vaateostoksia aivan heti. Kaapissa on vielä parit housut, jotka menivät nippanappa kiinni, joten siitä saan sitten seuraavat, kun vielä muutamia kiloja tippuu.

Värinokkonen kukoistaa

Eilen leivoin jonkinlaista pitsarullaa, siitä tuli tosi hyvää, mutta itselläni on joku ihmeen vaiva nykyään, että kun laitan jotain hyvää, niin sitten sitä ei lopulta edes tee mieli. Nyt lähinnä etoo ajatuskin, että söisin niitä. Joten pakastan ne ja vien ylläriksi miehelle.

Ulkona on karmea keli, onneksi tuli eilen lenkkeiltyä niin rivakasti, että tänään ei ole mikään välttämättömyys mennä. Sen sijaan maalaan. Vanhempien keittiöön tuleva taulu on nyt tällaisessa vaiheessa. Toivottavasti äiti ei käy täällä vakoilemassa (käy kuitenki).

Kohta kokkaamaan jotain pöperöä. Ehkä tänään vois tehdä ihan perinteistä keitettyä perunaa ja jauhelihakastiketta. Harmittaa kun ei ole salaattia, mutta ei houkuta lähteä tuonne epämääräiseen lumipyryyn ja tuuleen hakemaan sitä kaupasta.

Huh, oon ihan väsähtänyt. Tein tänään kaksi tosi rankkaa 20 minuutin lenkkiä. Oon tyytyväinen itseeni. Siivottua en saanut, mutta pyykkiä tuli pestyä ja huomenna pitää pestä lisää. Jatkoin maalaamista jonkin verran ja kuvat alkavat nyt paremmin hahmoittua päässäni.

Vanhempien luona kävin syömässä tosi hyvää uunilihaa ja katsomassa kissoja. Kahvitkin juotiin.

Mittailin eilen vähän itseäni ja lantiolta on nyt lähtenyt 10cm, rintojen alapuolelta 6-7cm. Vauhtihan ei ole ollut mikään päätä huimaava, mutta toivon mukaan tällä tavoin tulokset olisivatkin pysyvämpiä. Nyt toivottavasti homma lähtee etenemään vielä paremmin, kun sain tämän kuntokuurin aloitettua. Koitan myös tarkkailla syömisiä entistä enemmän ja säännöllistää sitäkin hommaa. En oo mikään nipolaihduttaja, herkuttelen jos mieli tekee (nimim. just söin suklaalevystä rivin). Mulla ei oo koskaan ollut kuitenkaan mitään hirveää makeanhimoa onneksi, joten ei tee tiukkaa olla napsimatta karkkia, vaikka sitä oiskin kaapissa saatavilla. Suolaiset jutut onkin sitten se mun heikkous.

En oo mikään ahmija, tai mätä itseeni suunnattomia määriä normaaliruokaa, en vaan yksinkertaisesti liiku tarpeeksi, mutta se asiahan on toki muuttumassa. Leipää syön kyllä ihan liikaa ja kasviksia liian vähän, mutta enpä enää kohta.

Vieraat tulivat ja menivät ja oli oikein mukavaa rupattelua ja kahvinryystämistä. Jatkoin taulujen maalaamista hieman, lenkille en saanut itseäni tällä kertaa raahattua. Noh, jospa sitä huomenna.

Sain läppärin sijoitteluongelman ratkaistua viime viikonloppuna aivan loistavasti. Muistin, että vanhempieni luona, veljeni entisessä huoneessa on rullilla oleva matala taso. Toin sen sitten itselleni tänne ja kappas, sehän olikin aivan täydellinen. Juuri sopivan kokoinen ja rullat ovat todella näppärät. Mikään esteettinen ilo se ei varsinaisesti ole, mutta väittäisin, että parempi ratkaisu kuin väärinpäin olevat ruokapöydän tuolit. Siis sekä esteettisesti, että toimivuutensa osalta.

Huomenna tiedossa lisää maalaamista ja kai täällä pitäisi jonkun joskus siivotakkin.

Vieraita tulossa!

Jee, vieraita tulossa. Leivoin Kinuskikissan reseptillä pätkismuffinsseja, ei niistä kovin kauniita tullut, mutta ihan hyvältä maistuivat. Vähän ehkä liian makeita omaan suuhuni. Nyt sitten tässä vain odottelen vieraita.

Ulkona on melko synkkä ilma, en tiedä viitsinkö tänään raahautua lenkille. Toivottavasti se vähän iltaa kohden paranisi.

Ai niin, pitääkin merkitä toivelistalle muffinssivuoka.

Huh, toimelias päivä. Tosin aamu meni potiessa kamalaa päänsärkyä, joten en sitten lähtenyt kaupunkiin. Iltapäivällä käytiin äipän kanssa hakemassa niitä maalauspohjia, joista kumpikin on nyt sitten jo maalausvaiheessa. Koska ideoita puskee päähän vähän liikaa.

Ihanaa kun tulee kevät, tänään pyöräilin serkkuja katsomaan. Matka oli lyhyt, mutta kylläpä otti muka koville. Noh, pitää koittaa kohottaa kuntoa noilla hikilenkeillä, tänään en ehtinyt kyllä kuin vartin pyrähdyksen tehdä, mutta tulipas liikuttua kuitenkin.

Kevät on mukava, mutta tuo mukanaan valitettavasti perhoset. Mulla on perhoskammo. Ovathan ne kauniita, mutta jokin niiden olemuksessa ja liikehdinnässä laukaisee täysin irrationaalisen pelon minussa. Muutama vuosi sitten, kun asuin vielä kerrostalossa, pidin ikkunoita aina kesällä auki ilman minkäänlaista verkkoa, koska asunto oli niin korkealla ettei sinne ikinä lentänyt mitään öttiäisiä. Vaan eräänä aamunapa lensi, kamala nokkosperhonen. En voi kuvitella kamalampaa herätystä (tai voin, mutta leikitään että en voi) kuin se ääni kun perhonen räpyttelee ikkunaa vasten.

Jotenkin perhonen lopulta löysi tiensä ulos ja suljin sydän hakaten ikkunan, vaan mitä vielä! Yhtäkkiä patterin takaa hyökkää toinen pirulainen. Sain senkin sitten jossain vaiheessa ulos ts. makasin peiton alla piilossa ja kyttäsin raosta, että milloin se löytää ikkunan. En ilmeisesti oppinut tapauksesta mitään, koskapa muistan kerran jona asuntoon tunkeutui jättimäinen neitoperhonen, jota menin vessaan piiloon ja koitin hätistää föönin puhalluksella ja heittelemällä sitä sukilla. Muita ötököitä kohtaan en tunne läheskään yhtä kokonaisvaltaista kammoa, lentävät kovakuoriaiset, tai mitä lie ovat, pääsevät kyllä lähelle.

Hohhoi, sain käytyä todella tehokkaalla hikilenkillä ja nyt on koko kroppa ihan väsyneenä. Ja valtava suklaanhimo jyllää. Noh, koitan mennä aikaisin nukkumaan ja aamulla kaupunkiin käymään vähän ostoksia tekemään. Iltapäivällä pitää sitten hakea lisää noita maalauspohjia, kun ei ole tässä aiemmin kerennyt.

Byääh, nyt tuntuu etten saa mitään tehtyä. Pitäisi maalata tai piirtää ja käydä lenkillä ja laittaa ruokaa ja pestä pyykkiä, mutta maleksin vaan. Joutavaa.

Onneksi mies tulee illalla, vähän piristää.

Koitan saada itseni potkittua sinne lenkille, jospa sitten taas päässä alkaisi ideat risteillä.

En osaa laittaa tänne juttuja ilman kuvia, joten tukin sitten jotain vanhempia piirroksiani näitä löpinöitäni elävöittämään.

Myöhäiseksi iltapalaksi leivoin sämpylöitä, koska unohdin hakea kaupasta leipää. En ole kovin hyvä sämpylän leipomisessa, jotenkin niistä tulee aina tuollaisia hailakan värittömiä. En tiedä olisko sitten parempi jos leipoisi niistä oikein oikeista sämpyläjauhoista, nyt vain ei ollut niitä saatavilla. Ihan hyviltä maistuivat, mikä saattoi kyllä johtua suunnattomasta nälästä.

Tänään oli näytelmäharjoitukset, olen mukana paikallisen harrastajanäyttelijäporukan touhuissa. Sieltä sitten kun lähdin niin tein samalla oikein kunnon hikilenkin ja nyt olisi tarkoitus saada kuntoiluvire päälle. Viime kesänä alkoi oma rapakunto ärsyttää ja alkoi armoton lenkkeily, talveksi oli vain pakko lopettaa, koska astmaatikkona kylmä ilma aiheuttaa minulle yleensä kohtauksia jos oikein hengästytän itseäni. Noh, tuolla viime syksyn kuntoilulla sain kuitenkin kuntoa nostettua aivan kivasti. Ylipainoa on reilusti ja aluksi lenkit sattuivatkin jalkoihin aika julmasti, jatkoin kuitenkin sinnikkäästi ja eräänä päivänä huomasin, että kipu oli kaikonnut. Talven aikana kunto ei ole kovin pahasti rapistunut onneksi joten tästä onkin taas hyvä jatkaa.

Melkein valmista. Tässä toinen iso taulu. Jotain sille tulee vielä tapahtumaan, mutta en tiedä vielä mitä.

Tässä he ovat paikoillaan sohvan päällä.