Reipas raparperiretki

Huh, toimelias päivä. Tosin aamu meni potiessa kamalaa päänsärkyä, joten en sitten lähtenyt kaupunkiin. Iltapäivällä käytiin äipän kanssa hakemassa niitä maalauspohjia, joista kumpikin on nyt sitten jo maalausvaiheessa. Koska ideoita puskee päähän vähän liikaa.

Ihanaa kun tulee kevät, tänään pyöräilin serkkuja katsomaan. Matka oli lyhyt, mutta kylläpä otti muka koville. Noh, pitää koittaa kohottaa kuntoa noilla hikilenkeillä, tänään en ehtinyt kyllä kuin vartin pyrähdyksen tehdä, mutta tulipas liikuttua kuitenkin.

Kevät on mukava, mutta tuo mukanaan valitettavasti perhoset. Mulla on perhoskammo. Ovathan ne kauniita, mutta jokin niiden olemuksessa ja liikehdinnässä laukaisee täysin irrationaalisen pelon minussa. Muutama vuosi sitten, kun asuin vielä kerrostalossa, pidin ikkunoita aina kesällä auki ilman minkäänlaista verkkoa, koska asunto oli niin korkealla ettei sinne ikinä lentänyt mitään öttiäisiä. Vaan eräänä aamunapa lensi, kamala nokkosperhonen. En voi kuvitella kamalampaa herätystä (tai voin, mutta leikitään että en voi) kuin se ääni kun perhonen räpyttelee ikkunaa vasten.

Jotenkin perhonen lopulta löysi tiensä ulos ja suljin sydän hakaten ikkunan, vaan mitä vielä! Yhtäkkiä patterin takaa hyökkää toinen pirulainen. Sain senkin sitten jossain vaiheessa ulos ts. makasin peiton alla piilossa ja kyttäsin raosta, että milloin se löytää ikkunan. En ilmeisesti oppinut tapauksesta mitään, koskapa muistan kerran jona asuntoon tunkeutui jättimäinen neitoperhonen, jota menin vessaan piiloon ja koitin hätistää föönin puhalluksella ja heittelemällä sitä sukilla. Muita ötököitä kohtaan en tunne läheskään yhtä kokonaisvaltaista kammoa, lentävät kovakuoriaiset, tai mitä lie ovat, pääsevät kyllä lähelle.