torstai 17. huhtikuuta 2008

Kun olin pieni, meillä oli tämä Carl Larssonin maalaus keittiössä ( no ei nyt toki se alkuperäinen tietenkään, joku kehystetty printti ). Tykkäsin siitä tosi paljon. Nyt olen ajatellut, että hankin itselleni samanlaisen, tai sitten vain ihan postikortin samasta kuvasta, jonka sitten kehystän. Sitä, joka silloin joskus meidän keittiössä roikkui, ei enää taida olla edes olemassa, mihin lie hävitetty.

Toinen lapsuuden muisto, jonka haluaisin jollakin tavalla omaan kotiini, on mummon sisaren luona oleva mahtava ornamenttitapetti. Olen siitä jo pari kuvaa itselleni ottanut, pitäisi piirtää niiden mukaan kuva ja keksiä jotain mukavaa sen kanssa. Olisi ihanaa jos sillä kuviolla voisi vaikka päällystää jotain laatikoita hyllyyn. Saakohan jossain teetettyä omasta kuvasta jotain paketointipaperia tai vastaavaa?

Kävin siellä jäsenkorjaajalla ja nyt on selkä ihan mustelmilla, en oikein vielä osaa sanoa auttoiko se. Jalka on ollut jumissa sen 1,5 vuotta, joten ei se varmaankaan ihan heti palaudu. Molemmat polvet olivat pois paikoiltaan ja selkä melkoisen jumissa. Välillä tuntui että taju lähtee kun otti niin kipeää. Saa nähdä miten käy.

Ja mä oon niin kyllästynyt näihin banaanikärpäsiin, jotka tukkii läppärin näytölle kun pimeässä kirjoittelen. Ja miks niiden pitää koittaa tukkia nenästä sisään?

Tänään olis ollut upea ilma lenkkeillä, mutta en sitten ehtinyt kun piti sinne runnottavaksi lähteä ja suoraan sieltä meninkin näytelmäharkkoihin. Ja jäsenkorjauksen jälkeen en tohtinut enää muutenkaan lenkille lähteä kun pitäis nyt olla riehumatta etteivät polvet taas mene väärin.

1 kommentti:

arleena kirjoitti...

Heippa,
Ihastelin taulujasi ja ideoitasi.
Kepeästi kerrottua tarinointia on ilo lukea.
Tulen uudelleen vierailulle ja kiitos, että käyt blogissani.