Minulla oli kerran maailman ihanin pikku kani nimeltä Onni. Se oli suurin lohtuni kun asiat oli huonosti. Se nuuhkutti kättä ja joskus näykkäisi jos lopetin rapsuttamisen. Aamuisin se loikkasi sänkyyn herättämään. Mieluiten se nukkui sängyn alla tai kantokopassaan. Tein sille hienoja sokkeloita laatikoista ja niissä se tykkäsi riehua.Vaan sitten alkoi minulla nenä ja silmät vuotaa, allergia iski päälle, olisihan se pitänyt arvata. Ensin Onni muutti vanhempieni luokse ja lopulta ihan muualle. Ei mennyt kovin kauaa, kun kuulin sen kuolleen, en koskaan saanut selville mikä oli syy.
Vanhempien luona Onni sai kesällä olla vapaana pihalla, toki valvotusti. Kuvassa se ottaa torkkuja pihalle unohtuneen lumikolan varjossa.
Ikävä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti