sunnuntai 11. toukokuuta 2008

Tänään kävimme äidin ja mummun kanssa ostelemassa kukkia. Äiti löysi aivan mahtavan hortensian ja lisäksi omenapuun. Itselle en löytänyt oikein mitään, orkideat houkuttelivat, mutta eipä ole nyt varaa sellaiseen.


Puutarhasta tultuamme aloimme tehdä juustokakkua illaksi ja se onnistuikin todella hyvin. Tuorejuuston lisäksi laitettiin sekaan myös vaniljarahkaa, kakun päälle lakkoja, nam. Pihalla tuli myös oleskeltua ja Saima kissa piehtaroi kesäisessä auringonpaisteessa.

Illalla miehen sisko ja tämän miehen sisko, joka myöskin on hyvä ystäväni, tulivat luokseni iltaa viettämään. Siemailtiin siideriä ja grillattiin, höpistiin mukavia.

Lenkille en ole ennättänyt pariin päivään, mutta jospa huomenna. Eilen piti serkun kanssa mennä, mutta hänelle oli iskenyt yllättävä hammassärky, enkä sitten itseäni yksin saanut kiskottua hikoilemaan.

Tein myös mahtavia löytöjä tänään, mutta niistä kerron lisää kuvin kera huomenna.

Ei kommentteja: