torstai 23. lokakuuta 2008

Stressaa


Tänään oli hienoja pilviä taivaalla.

Olen alkanut stressaamaan tuota työpaikkaa, reaktio jonka tiesin olevan tulossa. Sitä alkaa kyseenalaistamaan omaa osaamistaan ja jännittämään ihan typeriä asioita. Kyllä tämä menee ohi, mutta on tällä hetkellä aika rankasti päällä.

Mieskin kertoi, että mahdollisesti joutuu vähän pidemmälle ulkomaankomennukselle, joten mieli on pikkaisen matalana nyt. Tosin tuosta ei ole mitään varmuutta vielä, että joutuuko vai ei. Toisaalta pelkään uusia tilanteita ja toivoisin, että mies olisi tukenani täällä, kun nuo työt aloitan (kylläpä tämä nyt kuullostaa dramaattiselta), mutta toisaalta nyt olisi hyvä aika hänen lähteäkin, kun minulla on ainakin sen kolme kuukautta pää täynnä muuta ajateltavaa.

Olen jotenkin muutenkin ollut tavallista herkemmällä tuulella, ehkä olisi vain parempi nukkua kunnolla ja lopettaa tämä turhan stressaaminen.


Piirsin toisen lakan, kun edellinen oli liian "tekninen".

Ei kommentteja: