perjantai 17. lokakuuta 2008

Valvoskelua


Olen vieläkin vähän puulla päähän lyötynä tuosta yllättävästä elämänmuutoksesta. Niinpä nyt taas valvon, vaikka väsyttää ihan vietävästi. Ystävän luona kävin istuskelemassa muutaman tunnin ja höpisemässä asioista.

Mies on taas vaihteeksi flunssassa, mitä en yhtään ihmettele, kun tuolla syksyisellä merellä käy verkkoja kokemassa. Vähemmästäkin vilustuisi. Toivon vain ettei itselle tulisi nyt mitään. Aijon nautiskella nyt nämä pari vapaata viikkoa vielä ja tehdä kaikkea mukavaa. Flunssa ei kuulu niihin suunnitelmiin.

Pitäisi myös kertailla niitä ohjelmia, joita tulen työssäni tarvitsemaan, vaikka uskon, että aika nopeasti ne mieleen palautuvat. Pienoinen kutkutus on mahanpohjassa kuitenkin.

Menin vielä siellä työhaastattelussa valehtelemaan, etten muka ole vähään aikaan kirjoittanut mitään, vaikka joka päivä kirjoitan tätä blogia. Ei vain tullut mieleen siinä tilanteessa. Ja paljon kaikkea jäi sanomatta. Mutta väliäkö sillä enää, sain paikan joka tapauksessa. Sitä aina harmittelee ja jossittelee kuitenkin tuollaisen haastattelun jälkeen ja on muka varma, että puhui ihan puuta heinää.

Koitan nyt kuitenkin kömpiä peittoihin ja nähdä hyviä unia. Kuu-kuvia ei sitten tänään voitu ottaa, kun vihmoo sadetta. Eiköhän se kuu taas joskus näyttäydy.

1 kommentti:

Tiina Rönnberg kirjoitti...

Paljon Onnea työpaikan johdosta! Hienoa!