torstai 13. marraskuuta 2008

Alavire

Tänään on jotenkin alavireinen olo, mikään ei tunnu onnistuvan. Haluaisin kovasti kuvata, mutta ulkona on ihan tympeä ilma. Tiedän, että tämä johtuu taas siitä, että olen ollut liikaa itsekseni tällä viikolla, vaikka harrastuksissa olenkin aikaa viettänyt. Jotenkin tarvitsen vain paljon enemmän ihmiskontakteja pysyäkseni järjissäni. No, onneksi ensi viikolla teen töitä oikein työpaikalla. Nyt pitäisi vielä pinnistää ja saada sivut valmiiksi. Voi olla, että viikonloppuna joutuu vielä vähän viilaamaan.

Eilen oli näytelmäpiiri ja valittiin jo ensi kesälle näytelmä. Hyvältä vaikuttaa. Sain aivan mukavan roolin, mikäli tämänhetkinen roolijako nyt tulee pitämään paikkansa (ei varmasti tule). Odotan innolla, että päästään tuota oikein kunnolla työstämään.

Tässä tuo ihana neule jonka ostin viime viikolla, se on ihan paras.

Ei kommentteja: