tiistai 18. marraskuuta 2008

Hammassärkyinen häärääjä

Namnam, leivoin tonnikalapiirakkaa, kun viikonlopulta jäi paprikaa ja punasipulia ja ne piti johonkin lykätä. En ole vielä maistanut, mutta epäilenpä, että tuo on aika pirun hyvää. Nyt on uunissa tulossa lihaa, jota ajattelin syödä porkkanalaatikon kanssa.

Hammasta on särkenyt liki koko päivän. Paramax ei auttanut mitään, joten hain töistä lähtiessä apteekista Buranaa, joka sitten tepsi paremmin ja olenkin nyt täynnä virtaa ja iloinen kun en ole kipeä. Huomenna onneksi hammaslääkäri sitten.

Postiin oli tullut tilaamani veitset ja Gudrun Sjodenin neuletakki. Ihania ovat ja veitset pääsivät heti testiin.

Toivon, että saan ensi yönä nukuttua kunnolla, viime yö meni ihan pilalle. Heräsin joskus neljältä hammassärkyyn, seuraavan kerran kuudelta ja sitten seitsemältä herätyskelloon, teki mieli viskata se seinään kyllä.

Keramiikkaankaan en kunnolla ehtinyt tai jaksanut, kun en ole edes sitä savea vielä saanut ulos paketista, koitan ensi viikolla uudelleen ja yritän saada jotain kotona tehtyä, jotta voin viedä vain poltettavaksi. Tänään hain sieltä vain tekemäni Gössen ruokakupin ja pienen pöllön, niistä tuli ihan mukavia ja olen tyytyväinen.

Miehen luona kävin nopsasti, juotiin kahvia ja höpistiin.

Nyt on tiskit likoamassa ja mukava olo.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tahtoo tuota piirakkaa...

Sanna-Mari kirjoitti...

Jos piirakka oli hyvää, niin reseptiä esille! :)