lauantai 22. marraskuuta 2008

Tunnelmointia

Oli oikein mukava päivä. Sain hyvää palautetta työhommista ja muutenkin oli koko ajan hyvä olo. Töistä tultuani siivosin kuin höyrypää ja pistin pyykitkin pyörimään. Äiti kävi myös pikaisella vierailulla ja maistamassa tonnikalapiirakkaa.

Illaksi kokkasin perhosleikkeitä, jotka onnistuivat yli odotusten. Söimme miehen kanssa kynttilöiden valossa ja katselimme telkkaria vähän.

Minulla on enkelikellon sijaan hevoskello. Niitä valmistettiin ilmeisesti joskus 80-luvulla hetken aikaa ja oli kellossa toki ne perinteiset enkelitkin mukana, mutta minä vain tykkään hepoista enemmän. Pari vuotta sitten muistin, että meillä oli joskus lapsena tuollainen kotona ja aloin hinguta samanlaista, kun sitä kotona ollutta ei enää mistään löytynyt. Ostin sitten ensihätään perinteisen enkelikellon, mutta nämä nykyään myytävät ovat ihan leluja, jotka eivät tahdo pysyä edes kasassa.

Viime jouluna serkku antoi sitten lahjaksi minulle kelloon hevoset ja samoihin aikoihin löysin ulkorakennuksestamme kolme mummun enkelikelloa, joissa myös oli hevoset. Eli minulla on niitä nyt sitten aika monta =) Tosin ne mummun kellot olivat ihan palasina ja olikin aika vaikeaa selvittää mikä osa kuuluu mihinkin kelloon, kun ne kuitenkin olivat kaikki keskenään pikkaisen erilaisia. Tänäänkin kokeilin useaa eri kokoonpanoa ennenkuin hevoset alkoivat oikeasti pyörimään ja kello toimi. Nyt koitan muistaa säilöä tämän toimivan yhdistelmän muista kelloista erilleen. Huomenna kokeilen saisiko lopuista osista koottua toimivan kellon.

Askartelin lisää joulukoristesydämiä, näihin pitää reijät porata, kun en viitsinyt niitä sukkapuikolla pistellä. Kuvassa myös se Göstan ruokakuppi, joka on aikalailla ala-astelaisen tekeleen näköinen, mutta eiköhän se Gösselle kelpaa.

Miehen sisko tuli myös iltavierailulle ja oli kiva rupatella, kun ei olla taas hetkeen nähty kunnolla. Huomenna koitan mennä miehen kotiin sitten kahvittelemaan ja toivottavasti kuvaamaan kissoja ja ehkä jotain muutakin.

Ei kommentteja: