tiistai 30. syyskuuta 2008

Kuningas


Olin vähän huonolla tuulella ja masentunut tänään. Yritin piirtää, jotta piristyisin. Aluksi ei onnistunut oikein mikään, mutta lopulta sain tämän hassun kuninkaan piirrettyä ja mielikin on taas paljon parempi.

Malttamatonta odottelua

En malttaisi millään odottaa, kamera tulee huomenna. Onneksi olin tajunnut laittaa tilaukseen mukaan puhelinnumeron, niin sain pakettikoodin kännykkään ja voin sen avulla käydä jo huomenna lunastamassa paketin. Voi miten hauskaa.

Tänään olen kokkaillut, juonut kahvia mummun ja äidin kanssa, löhönnyt ja katsonut Desperate housewivessia, jonka vitoskausi starttasi eilen jenkeissä. Ja olipa kyllä mainio aloitusjakso, odotan innolla jatkoa.

maanantai 29. syyskuuta 2008

Kirpparilla

Tänään vietiin äidin kanssa kirpparille kaikkea, mitä minulta oli unohtunut matkasta, kun perjantaina sinne kuorman vein. Ilahduin kun huomasin, että vaatteita oli mennyt kaupaksi jo aika hyvin ja muutakin tavaraa kadonnut.

Tietenkin unohtui taas vaikka mitä kotiin, mutta viemme sinne torstaina tai perjantaina lisää ja jatkamme myyntiä vielä viikolla.

Itselleni ostin tänään kirpparilta perunanuijan, kun olen sellaista kaipaillut ja tuo vaikutti aivan käyttämättömältäkin vieläpä. Vaikka liekö sillä väliä jos se on käytettykin. Kirpparilla pölisi niin, että sain taas kivasti allergisia oireita, mutta onneksi astmani on nähtävästi parantunut niin, että en saa enää astmakohtausta aivastelusta.

Eiliset pihvit onnistuivat ylihyvin. Tarkoitus oli tehdä niille aurajuustokastike, mutta huomasin, että eihän minulla olekaan aurajuustoa. No, oli sitten pikkuisen valkosipulituorejuustoa ja siitäpä kiehautinkin sitten kolmen juuston kerman kanssa oikein mukavan kastikkeen. Sekaan vielä pikkuisen valkosipulijauhetta (en ole vielä oppinut käyttämään oikein valkosipulinkynsiä, kun ei meillä kotona ole koskaan semmoisia edes nähty, niin en ole tutustunut. Nyt ostin kuitenkin kaupasta valkosipulia ja ajattelin vihdoin uskaltaa) . Mies nuoli lautasensa =D

sunnuntai 28. syyskuuta 2008

Sedän häät


Eilen illalla juhlimme setäni häitä. Oli ihanaa nähdä tiettyjä sukulaisia pitkästä aikaa ja vaihdella kuulumisia. Tarjoilu oli oikein maittavaa ja hääpaikka kaunis. Hääpari ei halunnut tuhlata juhliin rahaa tonnikaupalla, vaan heidän hääbudjettinsa oli noin 500e. Ja oikein omanlaisensa ja mukava juhla se oli. Booli oli petollista ja itsellänikin kävi tunnelma melkeinpä turhankin hilpeäksi.

Mieheltä otin sen digijärkkärin lainaan ja koitin kuvata juhlameininkiä, mutta nyt kun katson kuvia, niin olenkin kuvannut pääasiassa ympäristöä ja rakennuksia. Sisällä oli aika tukahduttavan kuuma ja tilaan nähden liikaa porukkaa, joten en siellä viihtynyt ollenkaan. Loppuillasta onneksi väki väheni ja pidot parani ja sisälläkin mahtui hengittämään.

Nyt alan kokkailla minulle ja miehelle pihvejä ja sitten katsotaan idolssia ja ollaan vaan. Eilisen illan jälkeen ei tarvikaan taas puoleen vuoteen käydä yhtään missään, sen verran tukka putkella mentiin.

Saima on ilmeisesti kyllästynyt poseeraamaan.

lauantai 27. syyskuuta 2008

Uusi perheenjäsen


Tilasin, iik.

Huh

Mies sanoi, että kamera voi vielä olla pelastettavissa, aikoo aukaista sen töissä ja vähän sörkkiä (sörkkiminen kuulostaa aika epämääräiseltä, mutta en oikein tiedä mitä mies sille meinasi tehdä, vaikka hän itse kyllä tietää). Mutta silti meinaan ostaa oman kameran, tuli jo sellainen innostus, niin eihän sitä saa peruttua.

Niin ja täytyy sanoa, että on maailman ihaninta kun on tuollainen mies, joka ei koskaan hermostu mistään tai suutu. Kamerastakin sanoi vain, että "onhan se jo kauan kestänytkin". Omaakin (sitä toista, parempaa) kameraansa tarjosi jo tilalle, mutta en tohtinut sitä ottaa. Nyt vähän kyllä houkuttelisi ottaa se huomisiin häihin. Itse olen tällainen hermoheikko ja helposti turhautuva, niin on mukavaa, kun on joku tasapainottamassa tätä minun elämääni ja sanomassa jotain järjen sanoja. En tiedä ketään, jolla olisi kultaisempi sydän, siksi kai siitä niin tykkäänkin.

perjantai 26. syyskuuta 2008

Kamera rikki :(

Voi mikä murheen päivä. Kamera meni vissiin rikkisärki ihan peruuttamattomasti. Miehen kamerahan se on, mutta ei hän varmaankaan ole minulle vihainen, itse ei ole kuitenkaan tuota kameraa käyttänyt moneen vuoteen (sillä on parempi, jota se ei myöskään käytä). Mutta minua harmittaa ihan vietävästi. Miksi sen pitää mennä hajalle juuri kun olen oppinut sitä käyttämään ja ottamaan suht siedettäviä kuvia. Masentaa.

Minä olin ajatellut, että sitten tilaan itselleni oikein oman hienon kameran, kun saan ensin läppärin osamaksut hoidettua ja nyt niitä on jäljellä vielä moneksi kuukaudeksi. Kamera olisi silti välttämätön. Millä minä nyt kuvaan huomenna häissäkin. Voi masennus. Kai se on pakko tilata kamera, vaikka sitten makselenkin itseni kipeäksi joka kuukausi. Voi että voi ihmistä tympästä.

Yksi viimeisistä kuvista tuolla kameralla. Kyynel.


Saanen esitellä

GÖSTA!

Löytöjä

Aamulla oli netti poikki, kun metsäkone oli taas vaihteeksi katkaissut kaapelin (sama tapahtui viime viikolla). En päässyt toimittamaan normaaleja aamurituaalejani, eli lukemaan uutisia netistä ja nauttimaan aamiaista koneen ääressä. Turhautti sen verran, että tämä pyhä toimitukseni oli minulta evätty, että päätin lähteä kaupunkiin katselemaan vähän jotain kivaa rihkamaa viikonloppuisiin häihin asuani koristamaan.



Tarkoituksena oli löytää keltaiset helmet, mutta sellaisia ei tullut nyt tällä reissulla vastaan. Tai tuli, mutta ei kelvollisia. Sen sijaan löysin H&M:ltä aivan ihanan vihreän huivin, 2e! En tiedä miksi tämän hinta oli niin alennettu, alkuperäinen hinta oli kympin ja vieressä oli liki samanlaisia, joiden hintaa ei oltu alennettu. Mutta aivan mahtava löytö kuitenkin, oon rakastunut.


Kaikenlaisia helmiä ja rannekoruja hain seppälästä.



Saima jolkutteli kotiin, kun tulin kaupungista.



Myöhemminkin käytiin vielä Saiman kanssa pihamaalla ja vanha rouva innostui kiipeilemään puissa.

keskiviikko 24. syyskuuta 2008

Kotimiehenä


Vietin lähes koko päivän vanhempien talolla. Saima taas seikkaili mukanani pihalla. Serkku, joka ei ole käynyt tuolla vanhempieni kotona ainakaan kymmeneen vuoteen, tuli myös käymään ja juomaan kahvit.

Illaksi tein miehelle pitsaa ja katselimme televisiota väsyneinä. Kotiin lähtiessäni oli jo pimeää ja tähdet täyttivät taivaan.

Haluaisin kovasti virkata pehmoisen täkin talveksi, ehkä käyn huomenna katsomassa lankoja.

maanantai 22. syyskuuta 2008

Syysilta


Vietin illankin vanhempien talolla, seikkaillen pihalla Saiman kanssa. Kävin myös veljen luona kahvilla. Lämmitin sitten saunankin ja nautiskelin löylyistä. Sitten tulikin mieheltä viesti, että voisin tulla hänen luokseen, joten kipaisin sinne. Katseltiin Bb:tä ja leikitettiin Göstaa, joksi pikkukissa nyt on nimetty.

Allergiset oireet tulivat nyt sitten voimakkaampina kuin koskaan ennen, tuli todella huono olo. Pitää kokeilla ensi kerralla ottaa pari allergialääkettä ennen vierailua. Haluan kuitenkin Gösseä edelleen tavata.

Viikonloppu takana

Huh, rankka viikonloppu takana. Lauantaina oli se tyttöjenilta. Oli tosi mukavaa, mutta kyllä se vähän voimat vie kun baarissa tanssii liki pilkkuun asti. En olekaan pitkään aikaan saanut sillä tavalla tanssia ja voi kun se olikin hauskaa.

Alkuillasta syötiin hyvin ja pelattiin juomapeliä, käytiin saunassa ja höpötettiin. Oli oikein onnistunut reissu ja toivottavasti uusimme sen ensivuonna.

Tänään nukuin myöhään ja menin aamupalalle vanhempien talolle ja samalla ruokkimaan ja rapsuttelemaan kissat.

Saiman kanssa kuljeskeltiin pihalla.

perjantai 19. syyskuuta 2008

Ihanat voitonjuhlat

Tänään pääsimme viimeinkin juhlistamaan kesäteatterimestaruuttamme porukalla. Mökki oli varattuna ja ravintolasta tilattu kaikkea ihanaa syötävää. Ruoka oli todella hyvää ja tunnelma oikein mukava. Boolia maisteltiin ja laulettiin tietenkin karaokea. Ihana ilta.



Itse tulin jo aikaisin kotiin, mutta porukkaa jäi vielä juhlimaankin. Minun pitää vielä huomenna tyttöjeniltaan toiselle mökille, joten piti vähän säästellä voimia. Nyt katselen hetken bb:tä ja luultavasti simahdan aika pian.

Vahingonlaukaus, joka oli mielestäni aika kaunis.

torstai 18. syyskuuta 2008

Syysneiti



Tämän päivän piirtelyitä.

Myöhäinen aamiainen ja leipomista


Söin myöhäisen aamiaisen vanhempien luona, pitkästä aikaa paahtoleipää, nam.


Leivoin monta vuokaa muffinsseja lauantaisia mökkikekkereitä varten. Mustikkamuffinssit leivoin kuitenkin tälle illalle. Ajattelin mennä miehen luokse kahvittelemaan, kun viikonloppuna ei sitten ehditä luultavasti juurikaan nähdä.

Äiti ja isä lähtevät huomenna ulkomaille, joten minulla on viikon verran autokin käytössä, tulee ehkä kyläiltyä jossain kauempanakin.

Huomenna on sitten näytelmäpoppoon voitonjuhlat vihdoinkin, odotan innolla.

Yöllisiä piirtelyitä osa X


Ihanaa, sain vihdoinkin itsestäni ulos jotain. Onhan tässä kyllä tullut jotain pientä aina piirreltyä, mutta ei mitään mihin olisin varsinaisesti ollut kovin tyytyväinen. Tähän olen. Vaikka luultavasti vielä vähän jatkojalostan tuotosta.

Muuten en olekaan tänään tehnyt yhtään mitään järkevää. Pyykkiä sentään pesin koneellisen.

keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Humputtelupäivä

Käytiin tänään, tai siis eilen, äitin kanssa vähän humputtelemassa kaupungissa. Piti etsiä minulle sedän häihin yläosaa. Löytyin ihana sinapinkeltainen paita Seppälästä. Lisäksi ostin läjän kaikenkirjavia polvisukkia.

Kirpparillakin käytiin, mutta mitään ei oikein löytynyt.

Rahaa ei kulunut mitenkään hirvittävästi, joten oli aivan mukavanlainen reissu ja sain juuri mitä halusinkin. Nyt olen saanut hankittua lyhyen ajan sisällä jo kolme pitkähihaista paitaa, kun ennen minulla ei ollut kuin muutama. Ja olen lisäksi niin kamalan tyytyväinen kaikkiin paitahankintoihini, että en välillä osaa päättää mitä niistä tänään pitäisin päällä.


Shoppailun jälkeen juotiin vanhempien luona kahvit, puolikkaan vadelmaleivoksen kera.

maanantai 15. syyskuuta 2008

Lukunurkka


Tajusin tässä viikonloppuna, että meillähän on kotona tämä äidin joskus pappilan huutokaupasta ostama tuoli. Se on ollut nyt toimettomana pitkään ja ajattelin, että tuossapa olisikin sopiva tuoli minulle. Päälliseksi asettelin isomummun virkkaaman täkin, koska tuolin oma päällinen on jo aika kulunut. Tuossapa onkin nyt mukava istuskella ja kunhan saan joskus hankittua jonkin jalkalampun, niin lukunurkka on täydellinen.

Mukava päivä

Kaikki aika on tänään kulutettu suht hyödyllisesti. Äidillä alkoi vuorotteluvapaa, joten laputtelimme kirpparille meneviä tavaroita muutaman tunnin ja sen jälkeen hän lähti tekemään jalkahoidon yhdelle vanhukselle. Sillä välin minä kävin n. 7km lenkin ja takaisin vanhempieni luokse päästyäni aloin tekemään ruokaa.

Äiti tulikin vain muutama minuutti jälkeeni. Ruoka oli aivan mahtavan hyvää, kun oli oikein sopivasti nälkäinen ja raittiissa ulkoilmassa reippaillut.

Saan nyt sitten autoakin lainaan vähän useammin tuon äitin vapaan vuoksi ja ajattelinkin illalla huristella taas miehen kissaa katsomaan, ehkä vilkaisen samalla myös miestä. Sulatin pakastimesta jo viikonloppuna muutamat pihvit, jotka oli tarkoitus paistaa, mutta en sitten ehtinyt/jaksanut missään välissä, niin ajattelin että jospa tänään ne laittaisin miehen luona.

Sylvi nukkuu lempparituolillaan (huomatkaa karvamäärä).

sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Ihana syksy



Olen käyskennellyt tänään metsässä, jahdannut kurkia kameran kanssa (kuvat eivät oikein onnistuneet), käynyt vanhempien ja veljeni kanssa katsomassa uutta kesämökin paikkaa ja lähes kuollut nälkään. Lopulta olin niin nälkäinen ja kiukkuinen, että päätin hakea paikallisesta ravintolasta pitsaa, söin siitä puolet. Loput saa vaikka mies, tai sitten syön huomenna. Nälkä lähti ja nyt on jo parempi mieli.

Illalla Idolssia ja BB:tä, huomenna äidin kanssa laputetaan kirpparille menevää tavaraa.

Ai niin ja paino on lähtenyt laskusuuntaan, toivottavasti tuo pitsan puolikas ei kamalasti vaikuta siihen.

perjantai 12. syyskuuta 2008

Suunnitelmia

Meillä on vanhempien luona olohuoneessa sellaiset vanhat kirjahyllyt, aika ankean näköiset. Vanhempien on pitänyt jo pitkään uusia huoneen kalustus ja odotan sitä päivää, jotta saisin nuo kirjahyllyt itselleni. Eivät ne kyllä tähän asuntoon mahtuisi, mutta toivottavasti tulevaisuudessa löytyisi sellainen asuinpaikki johon ne itselleni saisin.

Tarkoitus olisi maalata ne jollain pirtsakalla värillä vähän tämän Ikean Trollsta-senkin tapaan:

keskiviikko 10. syyskuuta 2008

Retki ja siivottu keittiö

Käytiin äidin kanssa tänään retkellä.


Retkeltä tultiin minun luokseni ja äiti oli ihana ja hävitti tiskivuoreni. Äitit on parhaita <3
Keittiö on kerrankin niin siisti, että viitsein ottaa kuvankin.



Mummun vanha astiakaappi, oikea aarre.

Veli toi Englannista tuliaisina teetä =)

tiistai 9. syyskuuta 2008

Maalauspäivä



Tänään olen maalaillut tuollaisia kivoja pikkutauluja ja valmistumassa on pari isompaakin. Eteiseen sen kissan tilalle yksi ja vanhempien seinälle yksi. Sitten on vielä noita pikkutauluja läjä kesken. Kaiken kaikkiaan taitaa olla viisi taulua kesken.

Maalailun lomassa olen siivonnut ja tiskannut, joten mukavan toimelias päivä on ollut. Vielä pitäisi tehdä pitkä lenkki ja illaksi suunnittelin miehen kanssa tähtien katselua rannalla. Riippuu paljolti siitä, onko illalla selkeä taivas ja tarpeeksi lämmin.

edit: latasin tähän paremmat kuvat, kun edelliset olivat niin hailakoita

maanantai 8. syyskuuta 2008

Kuntokuuritiedotus

Viikonloppu meni kuntokuurin osalta surkeasti. Tarkoitus oli lenkkeillä, mutta jostain syystä olin vain ihan liian laiska, sitäpaitsi oli niin paljon kaikkea muuta tekemistä, että en ehtinytkään. Lisäksi söin kaikkea aivan väärää. Tänään palauduin ruotuun ja tein reilun seitsemän kilsan lenkin. Syömisetkin oli tänään ihmismäiset.

Ajattelin vähän kunto-ohjelmaani uusiksi, että jos säät sallivat, niin lenkkeilen koko tämän kuun ja menen sitten vasta ensi kuussa sinne jumppaan. Minusta syksyllä on vain niin ihana liikkua luonnossa, etten millään malta vielä siirtyä sisäliikuntaan. Kaikki nyt tietenkiin riippuu keleistä.

sunnuntai 7. syyskuuta 2008

Piristystä eteiseen

Hankein eteiseen pari hauskan näköistä koria pipoille ja huiveille. Cittarista 5e kpl.

Eilen käytiin miehen kanssa mökillä grillaamassa, mutta en sitten jaksanut kuvata siellä mitään. Illalla kävin vielä miehen luona katsomassa kissanpentua, jonka hän on ottanut. En ollut mitenkään suunnattoman innostunut tuosta kissan hankkimisesta, itse kun olen allerginen. Vaikka kissa toki olisi itsellenikin kaikkein mieluisin lemmikki. Olihan se ihana ja suloinen ja toivoisin niin että olisin jotenkin mystisesti immuuni sen pölyille ja hilseelle. Mutta en taida olla, kun kyllä siinä nenä alkoi vuotaa jo lyhyen vierailun aikana.

lauantai 6. syyskuuta 2008

Viisi kulmaa kosmologiaan

Suosittelen katsomaan Ylen Areenasta, jos kiinnostaa avaruusjutut ja elämän suuret arvoitukset. Viisi kulmaa kosmologiaan.

TV1:n uudessa sarjassa avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja käy vieraidensa kanssa viisi intensiivistä ja kiehtovaa keskustelua, joissa hahmotetaan maailmankaikkeutta tieteen näkökulmasta. Mukana on universumin saloihin perehtyneitä tieteilijöitä ja taiteilijoita.

Viimeinen jakso tulee 8.9. telkkarista, mutta aikaisemmat voi tosiaan tuolta Areenasta jo katsoa.

Mummun synttärit





Menipä törsäämiseksi tänään. Mummun ja äidin kanssa lähdettiin kaupunkiin juhlistamaan mummun synttäreitä. Käsityöliikkeestä mummulle lankoja ja sitten kahville hyvään kahvilaan. Olipa mukavaa.

Sorruin



Sorruin bebeen. Annan itselleni anteeksi.