maanantai 9. kesäkuuta 2008

Eilen tein jääkaappiin jääneistä jämistä kinkkupiirakkaa. Suolaiset piirakat ovat ehdottomasti heikkouteni, pahaksi onneksi olen aika haka myös tekemään niitä. Tämä piirakka on tosi helppo ja näppärä, sekaan voi nakata melkein mitä mieleen juolahtaa.

Kinkkupiirakka

Pohja:

100 g voita

2 dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa

3 rkl vettä


Nypi kulhossa voi ja jauhot tasaiseksi seokseksi. Lisää suola ja vesi. Taikinasta teen tasaisen möntin, jonka laitan jääkaappiin viilentymään täytteen tekemisen ajaksi. Täytteen teen samassa astiassa kuin taikinan, ihan vain siksi, että ei tulisi tiskiä. Siis Taikina jääkaappiin.

Täyte:
150 g savukinkkua (tai kinkkusuikaleita)

½ punaista paprikaa

150 g juustoa raasteena

3 munaa

1 tlk ranskan kermaa TAI 2dl kermamaitoa

1 tl paprikajauhetta

ripaus musta- tai valkopippuria


Nakkaan munat ja kermamaidon/ranskankerman (creme bonjour - kolme sipulia toimii tähän tosi hyvin) vatiin ja sekoittelen jokseenkin tasaiseksi, sitten vain kaikki loput ainekset perään.

Nyt taikina jääkaapista ja taputellaan se vuokaan, sitten vain täytesörsseli siihen päälle ja uuniin 200 asteeseen noin puoleksi tunniksi.


Eilen pilkoin sekaan vielä kevätsipulia ja puolikkaan paketin (sellaisen pienen) ruohosipulituorejuustoa. Täytteeseen voi laittaa melkein mitä tahansa, vaikkapa tonnikalaa. Mahtavan sienipiiraan saa, kun lisää pienen paketin kanttarellituorejuustoa ja herkkusieniä.

Ei kommentteja: