Tänään tuli televisiosta dokumentti Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän kesistä Harun luodolla Suomenlahdella 1970-1991. Minusta se oli lumoava ja kaunis elokuva. Välillä olen itsekin leikitellyt ajatuksella, että eläisin jossain luodolla keskellä merta, mutta minulla kyllä lienee siitä vähän liian romanttinen kuvitelma. Tuollainen elämä ei oikeasti liene niin helppoa kuin voisi luulla. Silti joskus haaveilen siitä omasta saaresta ja erakkomaisesta elämästä. Olen kai vähän taipuvainen sellaiseen tietynlaiseen yksinäisyyteen. Nautin suunnattomasti kulkea yksin oudoissa paikoissa ja olen paljon rohkeampi silloin, kuin jos minulla on seuraa.
Tove Jansson on valtavan kiinnostava persoona, haluaisin ostaa hänen elämänkertansa, mutta siihen ei taida nyt olla varaa. Pitää katsoa löytyisikö kylän kirjastosta. Tuli mieleen, että meillä oli joskus nuorempana ystävien kanssa tapana juoda muumilimsaa ja kippistää Toven kunniaksi.
Töiden jälkeen olin tosi väsynyt ja olin menossa aika aikaisin nukkumaan, mutta nyt huomaan taas valvoneeni. Onneksi on iltatöitä, niin eipä tarvitse huolehtia aamuherätyksistä, ne ovat minulle olleet aina tosi vaikeita. Peruin huomisen hammaslääkärin, koska nyt ei ole kertakaikkiaan varaa sellaiseen, vaikka tiedän, että se olisi ehdottoman välttämätöntä. No, sain uuden ajan kuun loppuun kuitenkin, olisin halunnut sen muutaman kuukauden päähän, mutta tuo hammaslääkäri lähteekin jo tämän kuun lopussa pois. Otin sitten sen ajan mitä tarjottiin, kun en halua taas kerran uuteen lääkäriin tutustua, kun tämän kanssa sujui niin hyvin.
Blogger ei nyt jostain syystä anna ladata kuvia, joten jätän tämän postauksen sitten ilman.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti