Upponalle

Tänään, kun olin kävelemässä mökillemme, törmäsin surkeaan näkyyn. Pikkuinen nalleparka kyyhötti yksinään dyynin suojassa. Liekö sen meri jostain kuljettanut, kun oli niin surkean näköinen, vaiko rannalla leikkineeltä lapsukaiselta unohtunut. Otin nallen matkaan, kun ei toista yksinkään raaskinut jättää. Jos joku tunnistaa omakseen, niin saa tulla noutamaan.

Mummun sisko luki minulle monesti Upponallesta, kun olin hänen luonaan lapsena hoidossa. En kyllä muista niistä kirjoista kovinkaan paljoa, mutta silloin ne olivat verrattomia.

Kävin tänään myös tuolla mummun siskon ja veljen luona, ihan vain yllättäin. Vaihdeltiin kuulumisia ja juotiin kahvit. Minä otin lapsuudesta rakkaaksi tulleesta talosta kuvia ja kuljeskelin huoneesta toiseen, kuten aina tapaan tehdä siellä ollessani. Nyt aikuisena kaikki tuntuu siellä kovin pieneltä. Lapsena saamani jättinalle on aivan mitättömän kokoinen, silloin joskus se oli minua isompi. Keinuhevoseni yltää hädin tuskin minua polveen.

Se oli maailman paras paikka olla hoidossa, enkä usko että missään muualla olisin voinut kokea samanlaista vapautta ja turvallisuutta. En muista, että minulle olisi ikinä suututtu, koskaan ei tarvinnut pelätä mitään (paitsi kellarissa asustavaa sutta! Siellä ihan varmasti oli susi, sellaisen ison säiliön päällä!). Olin ilolla mukana kaikissa päivän askareissa, ne olivat osa loputonta leikkiäni. Mummun veljen kanssa meillä oli myös "piirrustuskoulu", saatoimme piirrellä tuntikausia hiljaa pöydän ääressä ja mummun veli opetti minulle kaikenlaisia niksejä piirtämisen saralla.

Kaikista hauskinta oli silloin, kun mummun toinen sisko tuli muutaman päivän vierailulle. Hänen kanssaan suunnittelin aivan tosissani kiertelevän sirkuksen perustamista ja kaikenlaisia seikkailuja. Myöhempinä vuosina hän kannusti minua kirjoittamaan (ja kannustaa edelleen) ja olimme kirjeenvaihdossa pitkän aikaa. Nykyään lähettelemme toisinaan sähköpostia ja käyn häntä neuvomassa tietokoneen käyttämisessä.

Olen todella onnellinen, että olen saanut viettää lapsuuteni näiden ihanien ihmisten ympäröimänä. Heiltä olen oppinut niin paljon elämästä ja saanut sisimpääni jonkinlaisen sammumattoman ilon. Pienet asiat voivat tehdä niin onnellisiksi ja huonotkin asiat voivat kääntyä hyviksi.

Pikkutuoli mummun siskon keittiöstä