maanantai 11. elokuuta 2008

We are the champions!

Niinpä siinä vaan kävi, että kesäteatterikilpailusta tuli voitto kotiin! Aivan mahtava fiilis! Emme todellakaan osanneet odottaa tätä ja luulenpa, että suurin osa porukasta oli tippua penkiltä, kun voittaja julistettiin.

Harmi että koko ryhmä ei ollut paikalla palkintoa vastaanottamassa, mutta olen todella tyytyväinen, että itse olin ja pääsin kokemaan sen häkellyksen ja tunnekuohun.

Eilen illalla en ollut vielä aivan varma lähdenkö tänään seuraamaan viimeiset kaksi näytelmää ja palkintoseremonian, mutta kun naapurit kahdeksan jälkeen aamulla herättivät, niin ajattelin että sama kai se on nousta ja valmistautua lähtemään. Kesäteatterikilpailut ovat siis valtakunnalliset, mutta me asumme tässä niin lähellä esityspaikkaa, että voi ajaa illaksi kotiin ja aamuksi takaisin.

Äiti halusi myös lähteä, joten en sitten alkanut soittelemaan näyttelitovereilta kyytiä, vaan menimme kahdestaan äitin autolla. Päivän ensimmäisen näytelmän jälkeen kävimme syömässä ja shoppailimme tunnin verran. Sitten olikin päivän toisen, ja samalla viimeisen näytelmän vuoro ja sen jälkeen tuomaristo poistui miettimään valintaansa. Ja loppuhan onkin sitten historiaa.

Olen tosi väsynyt, joten teksti saattaa olla hieman sekavaa. Viikonloppu oli tosi hektinen ja olen nukkunut taas huonosti. Nyt onneksi naapurista lähti viimesetkin asukkaat, joten saan heidän osaltaan olla rauhassa.

Päivän reissusta kotiin palattuani lainasin vielä isältä autoa ja kävin miehen luona mökillä. Oli tarkoitus saunoa, mutta olimme molemmat niin väsyneitä ettemme jaksaneet.

Nyt kyllä pistän iltasadut soimaan ja pään tyynyyn, mutta olipa ihan paras päivä.

2 kommenttia:

arleena kirjoitti...

Onneksi olkoon voitosta.
Se kannustaa ja antaa puhtia moneen toimintaan pitkäksi aikaa.

Heleena kirjoitti...

Wohoo! Onneks olokohon koko konkkaronkalle:)