torstai 4. syyskuuta 2008

Kuvittele tähän otsikko


En ymmärrä miksi en ole aiemmin tehnyt itselleni kuntoilusuunnitelmaa. Nyt kun sellainen on, niin kaikki tuntuu kovin helpolta. Tosin en tätäkään ole mihinkään paperille kirjannut ylös, mutta päässä on selvä ohjelma. Toki suunnitelma myös elää sen mukaan millainen keli on.

Eilen satoi, joten kiersin vain ihan lyhyen ja muutenkin rennon lenkin, se oli oikein sopiva, koska lihakset olivat aika kipeänä alkuviikon pitkistä lenkeistä. Tänään paistaa aurinko, joten tänään sitten pitkä lenkki.

Eilen oli näytelmäporukan tapaaminen ja saimme kesäteatterikilpailun tuomariston arvostelun vihdoinkin. Mukavaa oli, että samassa oli myös muiden esitysten arvostelut.

Hauskinta oli, että tuomaristo oli huomioinut sen, että me järjestimme myös väliajalla yleisölle ohjelmaa roolihenkilöinä.

1 kommentti:

Rouva Nordman kirjoitti...

Voi miten ihana kissa-työ. Pidän kovasti värimaailmasta ja aiheesta! Ja voi, et olisi saanut kertoa noista punaisista Taika-astioista :) minulla kun ei vielä ole niitä sinisiäkään..