maanantai 5. tammikuuta 2009

Iltapalalärpäkkeet

Sain joululahjaksi Karpin keittokirjan ja koitan aloitella uutta vuotta nyt sen seurassa. Iltapalaksi tein makoisia lärpäkkeitä. Näitä täytyy kyllä tehdä toistekin. Hyvin lähti nälkä ja suolanhimo ja toinen puolisko lärpäkkeistä jäi aamupalalle.


Huomista punnitusta kohtaan ei ole odotuksia, mutta toisaalta nyt alan vasta päästä vauhtiin. Tuossa kirjassa on monia kiinnostavia reseptejä, joita pitää ehdottomasti päästä kokeilemaan. Vielä kun saisin itseni liikkumaan, niin olisin melkolailla tyytyväinen itseeni. Nyt vain tuntuu, ettei oikein voimat tahdo riittää siihen ja kun työt tästä taas kunnolla käynnistyvät niin en välttämättä jaksa hetkeen yhtään mitään.

Tänään olen töiden jälkeen istuskellut ystävän luona ja koittanut piirrellä kaikenlaista, mutta ei vain nyt tunnu onnistuvan. Lisäksi olen kadottanut johonkin luonnosvihkoni ja puuvärit =(

Nyt väsyttää sopivasti ja kohta kömmin peittoihin katsomaan muutaman jakso Grey's anatomya, jota aloin nyt katselemaan, kun en ole aiemmin sitä seurannut. Niin ja mieskin on ihan leppynyt <3

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Lärpäkkeet kuulostavat hauskalta ja olivat varmaan myös herkullisia! Pitääkin joskus kokeilla:)