tiistai 2. kesäkuuta 2009

Ajomusiikkia

Eilen piti käydä kaupungissa vähän ostoksilla. Löysin Seppälästä pari kivaa paitaa, kirpparilta en mitään. Autoon piti saada vähän ajomusiikkia, kun sen soitin ei suostu soittamaan mitään poltettuja levyjä.

Nelly Furtadosta olen alkanut tykätä viimeaikoina valtavasti. Olisin kyllä halunnut jonkin vanhemman levyn, ehkä Folkloren, mutta eipä löytynyt. Tuokin levy kyllä aivan mainio. Etenkin vanhemmilla levyillä on ihan voittamattomia hyvänmielenbiisejä. Jos Nellyä pistää soittimeen, niin matka sujuu vähän niin kuin tanssien.





Amy Macdonaldia kuulin joskus puolivahingossa radiosta ja tykästyin heti. Koko viime talvi tätä tuli kuunneltua aina kun kuljin töihin bussilla. Kiva kun nyt voi autossakin.

Eilen oli näytelmäharjoitukset taas, toivottavasti se alkaa sujua paremmin, kun ensi viikon perjantaina on jo ensi-ilta. Hui. Tänään on välipäivä, huomenna taas treenataan.

Mies esitteli minulle sunnuntaina tulevasta pyörästäni ottamiaan kuvia. Se on juuri sellainen kuin halusin, aivan ihana. Tosin väärän värinen, mutta se ei haittaa. Ehkä joskus sen maalaan. Luultavasti ensi viikonloppuna se saadaan kunnostettua ja käyttöön, en malttais odottaa yhtään.

Ei kommentteja: