torstai 25. kesäkuuta 2009

Paniikkia ja jännitystä

Huh, näytelmän toisiksi viimeinen esitys takanapäin. Ainahan pitää jotain kommelluksia sattua ja niinpä tällä kertaa eräs miesnäyttelijä oli joutunut lähtemään työreissulle, eikä millään ehtinyt takaisin esityksen alkamiseen mennessä. Piti sitten äkkiä keksiä joku paikkaamaan ja toiselle näyttelijäkaverille lankesi sitten kaksoisrooli. Kaikki meni paremmin kuin hyvin, vaikka hän joutuikin osan repliikeistä lukemaan suoraan käsikirjoituksesta. Yleisöä oli ennätysmäärä ja senkin vuoksi hieman jännitti tänä iltana, aikaisemmin ei ole jännittänytkään.

Perjantaina on viimeinen esitys tällä erää ja väkeä on ainakin kuuleman mukaan tulossa vähintäänkin yhtä paljon. Luultavasti vielä esitetään samaa näytelmää loppukesästä, jos vain saadaan kaikkien aikataulut passaamaan.

Hyvin menneestä näytöksestä helpottuneina, ja muutenkin iloisin mielin, kävimme vielä illan päätteeksi ystävän kanssa kaupungissa syömässä.

Huomenna pitää käydä röntgenissä kuvauttamassa lanneranka, jos vaikka selviäisi mitä vikaa selässäni on ja työkkärissä jaarittelemassa ne tutut asiat.

1 kommentti:

Nia kirjoitti...

Kiva kuulla, että esitykset on mennyt mukavasti. Pienet kommellukset kuulunee aina asiaan ;)