torstai 2. heinäkuuta 2009

Vohvelia


Tänään kävimme äidin ja mummun kanssa kaupungilla ja tietenkin piti taas vohvelikahvilassakin piipahtaa, tällä kertaa jopa muistin ottaa kuvat annoksista, nam.


Ennen kahveja heitimme mattoja pesulaan peseytymään ja ne olivatkin sitten sopivasti valmiit, kun olimme kotiin lähdössä, ihana saada lattialle puhtaat matot. Olisin ne kyllä voinut meressäkin pestä, mutta noinpa se nyt kävi kätevästi.

Kävin myös eräällä kirpparilla ja tein pari löytöä, joista juttua sitten myöhemmin.

Alkuviikosta soittelin röntgenin tuloksia ja sain kuulla, että ihan oli virheetön lanneranka ja nikamat. Aivan mukava uutinen, mutta sitten pitää hermosäryn syytä taas etsiä jostain muualta.

1 kommentti:

Anne kirjoitti...

Herkullisen näköisiä vohveleita! Täytyis itsekin etsiä taas aikaa sen verran, että ehtisi poikkeen herkuttelemassa :)