torstai 12. marraskuuta 2009

Totuttelua

Vähän on taas tottuminen aamuheräämisiin ja toimeliaisiin päiviin, mutta tänään (toisena työpäivänä) jo huomasin olevani illalla normaalia energisempi. Kun ei vain makaa kotona kaikkia päiviä, niin on kummasti virtaa kaikenlaisiin pikkuhommiin. Päiväkin on tuntunut monin verroin pidemmältä.

Pääsin siis paikalliseen kotipalveluun ruokakuskiksi, ei ollenkaan omaa alaani, mutta aivan mukavaa. Tykkään ajaa autolla ja vanhusten kanssa on ihan mukava höpötellä. Paljon on muistettavaa ja jännittää vähän, että mitä kaikkea sitä ensi viikolla unohtaa, kun saan tehdä hommia ihan yksin. Toivottavasti ei tule kovin liukkaat ajokelit. Töitä riittää seuraavat puoli vuotta, oikein mukavaa.

Töiden jälkeen kävin taas pitkästä aikaa laulutunnilla, kolme kertaa olen joutunut jo perumaan flunssan ja oksennustaudin takia. Ihan hyvin ääni kulki, harmi vaan kun en tuolla oikealla korvalla nyt tahdo kuulla mitään, niin oli vähän hassua laulaa. Esiintyäkin pitäisi jossain joululaulutilaisuudessa, saapa nähdä miten käy. Valitsin jo mieleiseni kappaleen, johon ostin netistä nuotit, kun niitä ei muuten oikein mistään löytynyt. Toivottavasti saadaan siitä muokattua hyvä versio.

Ystävän luona myös piipahdin ja kaupassa.

Viikonloppuna toivottavasti ehtisin jotain taas kuvaamaankin.

3 kommenttia:

Bullukat kirjoitti...

Kuullostaa työtä, jollaisessa minäkin viihtyisin. Tuntee varmasti itsensä tarpeelliseksi. Vahinko vaan, etten omista ajokorttia.

Suvi kirjoitti...

Hyvä että on töitä löytyny. Ite koitan kans niitä kovasti etsiskellä, mutta eipä oo vielä tärpänny.

Miia-Rebekka kirjoitti...

Minäkin työskentelin yhden kesän ruokakuskina. Työhön sisältyi tosin samalla vähän avustusta vammaisten hoitokodilla ja olin myös Down-pojan henkilökohtainen avustaja. Oli ihan mukavaa hommaa :)