maanantai 10. toukokuuta 2010

Vikkelä viikonloppu


Kurre näyttäytyi sunnuntaina.


Vähän on sellainen hölmistynyt olo, viikonloppu vilahti ihan liian nopeaa ja kaikenlisäksi sen kyllä ohjelmoi joku muu minun puolestani. Eipä silti, mukavaa tekemistä riitti, mutta vähän liikaa taas yhdelle viikonlopulle.

Perjantai-ilta istuttiin serkun kanssa ja käväistiin paikallisessa laulamassa karaokea, tai itseasiassa minun mittapuullani meni aika myöhään ja aamulla oli aika kankea meininki. Mutta ilta oli oikein mukava ja olin ehkä sen tarpeessa.

Lauantaina oli näytelmäharjoitukset, niiden jälkeen kiireen vilkkaa kampaamaan naama ja miehen siskontytön ristiäisiin (miekkonen itse suvaitsi olla hylkeitä jahtaamassa). Siellä tulikin sitten vietettyä tovi ja kotiin päästyäni lähdinkin sitten vielä ystävälle käymään, sitten serkku laittoikin viestiä ja kutsui saunomaan kanssaan. Tässä vaiheessa aloin olla jo kohtuullisen sippi ja kun en ollut syönyt mitään ruokaa koko päivänä, vain ristiäisherkkuja napostellut, niin alkoi olla aika heikko olo. Lisäksi jalka alkoi vihoittelemaan hermokivulla oikein tosissaan. Noh, kipulääkkeiden avulla sain nukuttua hyvin ja aamulla kipu oli tiessään.


Sunnuntaiaamuna leivoin sämpylöitä ja tein äitienpäiväkakun valmiiksi. Kahdelta oli sitten lounas vanhempieni luona, molemmat mummut pääsivät iloksemme paikalle. Vein tuoreita sämpylöitä myös lounaspöytään.



Tarjolla oli mm. possua porkkana-olutkastikkeessa.


2 kommenttia:

Rita kirjoitti...

Oli kyllä onnistunut lounas; vieraat, tunnelma ja herkullinen ruoka. Sämpylät tosi ihania. Ja valkosuklaajuustokakku vain vanhetessa parantunut. Tästä menenkin kahville ja sitä herkuttelemaan

Laiza kirjoitti...

Pöh, ei siinä mitään valkosuklaata ole =D