maanantai 29. marraskuuta 2010

Amerikankupit ja pikkujoulut

Nämä kupit ovat olleet Tummun kaapissa niin kauan kuin muistan, lapsesta saakka olen niitä ihastellut ja ihmetellyt. Koitan keksiä niille arvoisensa paikan asunnostani. Toinen on joskus aikojen saatossa hajonnut ja liimattu yhteen, mutta toinen on täysin ehjä. Ja tekstit niin sopivat muistuttamaan Tummusta.



Näytelmäpiirin pikkujoulua vietettiin Alahärmässä, Powerparkissa. Ajettiin kartingia, saunottiin ja syötiin hyvin. Ystävän kanssa valmisteltiin vähän iltaohjelmaa, jonka parissa menikin sitten monta tuntia. Oli kaikenlaista improvisaatioesitystä ja arvuutettiin mitä ammattia tai henkilöä kukin vuorollaan esitti. Hyvin yksinkertaisia ideoita, mutta niistä sai paljon naurua irti.

Porukassa on aika erilaisia ihmisiä ja mielipiteet menevät välillä hyvinkin ristiin, mutta onneksi kaikilla on huumori kohdallaan. Leikkimielinen väittely on joskus aivan paikallaan.

Reissu oli oikein onnistunut ja raskaan viikon päälle ihana irtiotto, vaikka kotiin tultuani olinkin aikalailla väsynyt, minä kun en osaa vieraissa paikoissa nukkua. Naisille oli varattu aivan ihana kauneussauna, jossa tehtiin ihonhoitojuttuja kosmetologin avustuksella, kyllä oli sen jälkeen kasvot kuulaat ja raikkaat.

Saunalla oli myös iso kaapillinen kaikenlaista juominkia ja seassa lemppariani, vesimeloni breezeriä, jota ei enää valmisteta. Kyllä oli kertakaikkisen ihanaa sitä takan ääressä siemailla.

Ei kommentteja: