sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Kivakivakiva.


Viikonloppu on ollut hyvä. Sain miehen takaisin Kiinasta ja oli ihanaa viettää aikaa yhdessä. Kokosin Sampon ristiäisistä kuvakirjan, niistä kuvista kollaasi tuossa esillä, tosin kasvot piti muokata tunnistamattomiksi, kun eivät varmaan kaikki vieraat nettiin halua päätyä.

Odotan kuvakirjan saapumista vähintään yhtä innoissani kuin lapsen vanhemmat, jännä nähdä kuinka kiva siitä tulee. Muokkasin osan kuvista tuollaisiksi hieman punaiseen taittuvan mustavalkoisiksi ja osittain mukana on sitten värikuviakin.

Perjantaina sain postissa kirjeen, jossa kerrottiin, että minut on valittu valokuvaajan ammattitutkintoon valmistavaan koulutukseen. Jännittävää.

1 kommentti:

Bullukat kirjoitti...

Lämpöiset onnittelut opiskelupaikan johdosta. Hieno juttu :)