torstai 20. tammikuuta 2011

Närhi

Vanhempien lintulaudalla on taas viihtynyt kolmekin närheä. Istuivat nätisti kuusen oksilla viime viikonloppuna.

Lenkkeily on sujunut mukavasti, eilen pidin vähän rennomman päivän ja kävelin vain näytelmäharjoituksiin ja takaisin. Tänään sitten laulutunnille ja siitä jatkan vielä pidemmän reitin kautta ystävän luokse. Jos saataisiin aivomme viritettyä vaikka keksimään näytelmälle kunnollinen loppu ja nimikin vielä puuttuu. Laulutuntiakin odotan oikein innolla, kun viime viikolla tapahtui jotain ihmeellista ja ylä-äänet aukesivat kerta heitolla. Olen koittanut hoilotella itsekseni kaikkea semmoista, mikä on ennen tuottanut vaikeuksia.

Rakas serkku tulee myös tänne pitkästä aikaa, joten hänen kanssaan tulee varmasti viikonloppuna aikaa vietettyä.

Eipä tässä paljon ehdi ikävöimään maailmalla olevaa miestä, vaikka iltaisin kyllä tulee vähän semmoinen kurja olo, kun ei pääse päivän tapahtumia kertomaan. Tekstiviesteillä ei voi kuitenkaan niin paljoa sanoa kuin haluaisi.

2 kommenttia:

Bullukat kirjoitti...

Kiitos tuosta närhen kuvasta. Upea lintu, jota itse olen niin kovin kaukaa vain ihastellut.

arleena kirjoitti...

Hyvä kuva närhestä, en ole kai sitä koskaan tunnistettavasti nähnytkään