lauantai 26. helmikuuta 2011

Koulutehtäviä




Kouluun piti laittaa ekat etätehtävät. Kirjallinen osa sekä kolme kuvaa, jotka olivat tila-, esine- ja henkilökuva. Tällaiset laitoin. Tilakuva oli vähän kompromissi, kun ensimmäinen suunnitelmani ei oikein toiminut.

Olen nykyään todella energinen ja herään aamulla ennen kymmentä, joskus jopa ennen yhdeksää. Tämä on täysin ennnenkuulumatonta. En kuitenkaan saa itseäni lukemaan noita alan kirjoja, vaikka pitäisi. Haaveilen, että olisi kesä ja voisin pihakeinussa lueskella. Noh, ensi viikolla onkin sitten tiukasti ohjelmassa logon suunnittelua ja kirjan lukemista, lenkillä saa välillä käydä, mutta pääasiassa on keskityttävä olennaiseen.

1 kommentti:

Bullukat kirjoitti...

Kestänee oman aikansa, ennenkuin uuteen elämäntilanteeseen ja rutiiniin pääsee kiinni. Toivottelen kaikkea hyvää sinulle.