maanantai 11. huhtikuuta 2011

Viikonloppu yhtä juhlaa


Lauantaina juhlittiin tummun sisaruskaksosten 90-vuotis synttäreitä. Oli mukava nähdä sukulaisia ja onnitella sankareita. Tunnelma oli hyvä ja juhla oikein onnistunut.

Näistä kaksosista toinen on ollut minulle aina läheinen ja tärkeä. Tuntuu, ettei hän vanhene koskaan, vaikka onkin jo noin uskomattomassa iässä. Hänelle olen opettanut sähköpostin käytön ja hänen kanssaan voi keskustella mistä tahansa. Kirjeenvaihdossa olimme aika pitkään ja yleensä ne kirjeet olivat runomuotoon kirjoitettuja. Kaikki ovat edelleen tallessa tietenkin.


Syntymäpäivien jälkeen sainkin melkein heti suunnata serkun kanssa kaupunkiin tapaamaan vanhoja ystäviä. Tyttöjenilta löytiin lukkoon jo tammikuussa, yhteistä päivämäärää ei vain aikaisemmin löytynyt. Oli ihana ilta ja hyvää ruokaa. Alkupaloista jälkiruokaan mentiin, kun kerrankin päästiin törsäämään. Kesällä olisi kiva vähän mökkeillä samalla porukalla, toivottavasti sekin toteutuisi.





Sunnuntaina nukuin myöhään, vaikka tyttöjenillasta kotiuduttiin jo puolilta öin. Serkun kanssa innostuttiin sitten lähtemään makkaranpaistoon laavulle. Vähän oli vaikeuksia löytää paikka, jonne pääsi suht lähelle autolla ja jonne ei tarvinnut kahlata reisiä myöden lumessa, mutta lopulta löydettiin oikein rauhaisa paikka keskeltä metsää.

Harmiksemme laavulla ei ollut valmiiksi puita, eivätkä tuomamme riittäneet kovin pitkälle. Keräsimme ympäristöstä vähän irtopuita, jotta saimme vähän kauemmin nuotion ääressä istuskella. Syötiin makkarat, juotiin kahvia ja jälkkäriksi paahdettiin vaahtokarkkeja. Oli ihanan rentouttavaa ja mukava jutella kaikessa rauhassa. Tuli lapsuus mieleen, kun tavattiin rannalle tehdä nuotioita, serkku oli jo silloin samanlainen tulen kanssa häärääjä, minä yleensä vain istuin ja ihailin liekkejä kun hän kohenteli nuotiota. Niinpä se on edelleen.

Oli ihana viikonloppu.

2 kommenttia:

Rita kirjoitti...

Kyllä oli ihana viikonloppu, juu ;)

Jonna kirjoitti...

Oli kyllä tosi ihana nähdä pitkästä aikaa :) Ja ruoka oli mielettömän hyvää.. niin hyviä nämä sun ottamat kuvat!