keskiviikko 14. toukokuuta 2008

Äh, koitin toissailtana Suomen peliä katsellessani virkata jonkinlaista ympyrää, mutta eipä siitä juuri mitään tullut. Turhauttavaa, haluan oppia virkkaamaan semmosia nättejä täkkejä, niin kuin mummoni. Noh, pitänee vielä tutkailla netin virkkaussivuja entistä tarkemmin ja ajatuksen kanssa, ehkä sitten opin.

Sain onneksi itseni eilen lenkille, joten nyt olen taas takaisin ruodussa, kun maanantainaki tuli se seitsemän kilometriä laahustettua. Eilen vähän vähemmän, mutta tulipa kuitenkin. Lisäksi oli vielä näytelmäharjoitukset, joten tuli saatua ulkoilmaa ihan reilusti. Olisi toki ollut mukavempaa jos olisi vähän lämpimämpi ollut. En tiedä ehdinkö tänään lenkille, kun tänäänkin on harjoitukset.

Nukuin taas viime yön todella huonosti ja heräsin ihan liian aikaisin ikään kuin ennakoiden naapureiden mahdollista metelöintiä. Onneksi sain kuitenkin jatkettua unia reilulla tunnilla ja nyt ei enää väsytä. Naapuritkin ovat olleet melko hiljaa, jos ei oteta lukuun satunnaista ulko-oven räivimistä, joka muistuttaa ääneltänsä lähinnä tykin paukahdusta (tuttu ääni sekin, kun armeijalla on harjoitusalue tässä lähellä). En oikein käsitä miksi sitä ovea pitää niin antaumuksella paiskoa, minulla ihan oikeasti helisee lasit keittiönkaapissa joka kerta.

Kohta äidin kanssa kirpparille ja vähän tarveostoksia tekemään. Jee.

2 kommenttia:

Fanny kirjoitti...

Isoäidin ruutujen virkkausohje muuten löytyy ainakin tuolta: http://jaakotar.vuodatus.net/blog/298016

:)

Laiza kirjoitti...

Kiitos vinkistä, haluaisin enemmän sellaisia pyöreitä malleja. Eiköhän niitäkin jostain löydy kun etsin.