lauantai 24. toukokuuta 2008

Sain pitkästä aikaa piirrettyä koneella jotain, olen varsin tyytyväinen itseeni. Lisää ideoita löytyy kunhan saan aikaiseksi alkaa niitä toteuttaa.

Eilen oli ihana ilma ja tein taas pitkän lenkin vanhempien luokse, sitten mies haki minut sieltä ja tulimme luokseni syömään ja höpisemään. Illalla käskin äidin kahville ja kummasti sen vierailun aikana tiskit katosivat ja muutenkin paikat siistiytyivät. Tykkään maailman eniten järjestellä paikkoija silloin kun joku muukin on samassa huushollissa hääräämässä. Vein äidin kotiin ja otin auton itselleni.

Myöhemmin suuntasin ystävälle käymään ja sieltä jatkoimme toiseen kyläpaikkaan, jossa istuimmekin useamman tunnin ja pohdiskelimme kaikenlaisia asioita, oli oikein mukavaa. Kotiin tulin vasta kahden jälkeen ja piirtelin tuota kuvaa vielä tunnin verran. Nukuin todella huonosti kun oli niin paljon ideoita päässä.

Kohta lähden äidin kanssa palauttamaan kirjoja naapurikunnnan kirjastoon ja sitten pesemään ikkunoita vanhempien luokse.

Ei kommentteja: