Reipas raparperiretki

Voi ei, Japp on täällä taas! Ainut karkki mitä olen ikinä kaivannut, on palannut. Pitihän niitä sitten kaupasta hamstrata varastoon läjä, mutta täytyy rehellisyyden nimissä myöntää, että aika on kullannut muistot, ei se ollutkaan niin hyvää. Tai sitten ovat vaihtaneet reseptiä. Aivan liian makeaa minulle.

Olen huomannut pienentäneeni annoskokoja ihan huomaamattani, en vain enää jaksa syödä niin paljon kuin ennen. Jos vahingossa otankin liikaa, niin loput laitan sitten jääkaappiin odottamaan seuraavaa ateriaa. Nyt olen kyllä syönyt täysin väärin ja vääriä ruokia, jos niitä edes ruuaksi voi sanoa. Kaiken maailman suolakeksejä ja semmosta. Viikonlopun jälkeen annan itselleni raippaa kyllä.

Nytkin jääkaapissa odottelee tuo sienipiiras, ajattelin, että vien siitä osan vanhemmille ja loput syötän kavereille. Jos kukaan ei tule syömään, niin sullon sen pakkaseen kun en halua itse siihen enää kajota. Eilen maistoin yhden palan ja tänään toisen aamupalaksi. Ja olihan se kyllä pirun hyvää. Tein muuten samalla reseptillä kuin kinkkupiirakan, mutta kinkun sijaan laitoin sekaan pekonia, tuoreita herkkusieniä, kantarellituorejuustoa ja paprikaa, pinnalle reilusti punasipulia. Että ei todellakaan mikään laihispiirakka.

Tänään pitäisi ehkä grillata miehen kanssa, en tosin tiedä että missä. Itselläni ei ole hiiliä, ehkä menemme meidän mökille, mikä olisikin varsin mukavaa, kun en ole siellä aikoihin käynyt.

Eilen oli melkolailla tylsää, mies vietti kyllä täällä osan illasta, mutta hänellä on juhannusperinteenä mennä vesille verkkoja laskemaan/kokemaan (en oo oikein perillä näistä asioista), jos kyseessä olisikin pelkkää huviajelua, niin lähtisin taatusti mukaan, mutta haiseva kalavene ei kamalasti houkuttele. No, tämä on hänen perinteensä ja rentoutumistapansa, jonka suon hänelle ilomielin, kun ei hän oikein muuten osaakkaan rentoutua.

Itse sitten mietiskelin mitä tekisin ja olin aika väsynytkin, lähdin kuitenkin ystävän kanssa käymään läheisessä mökkisaaressa (jonne kyllä pääsee autolla), että olisiko siellä tuttuja. Ja olihan siellä. Viihdyimme siellä hetken aikaa ja rupattelimme mukavia tuttavien kanssa, kunnes sitten ystäväni oli aika lähteä kaupungin rientoihin. Olimme siis hänen autollansa. Hän heitti minut kotiin ja jatkoi matkaansa, minä en lähtenyt mukaan, vaikka olisin ollut kyllä tervetullut, ei vain tuo baarielämä kiinnosta. Mutta jo tuo pieni pyrähdys ihmisten pariin sai mieleni iloiseksi, eikä enää yhtään harmittanut olla kotosalla. Oikeastaan tuli hyvä mieli siitäkin, että onneksi ei tarvitse ryypätä yhtään missään mitään, jotenkin se on hyvin epämiellyttävä olotila minulle. Pari siideriä kyllä eilenkin kumosin, mutta se riitti oikein hyvin.