torstai 31. heinäkuuta 2008

Rommiruukku


Belgialaisille piti tietenkin tehdä jotain kotiinviemisiksi ja niinpä äiti laittoi hyvissä ajoin marjoja rommiin maustumaan. Huomenna he saavat sitten rommiruukkupurnukat mukaan, tuolla väsäämälläni etiketillä varustettuna. Se oli vain tämmöinen pikainen homma ja en oikein jaksanut täysillä keskittyä, kun päätä särkee taas vaihteeksi. Mutta minusta siitä tuli ihan hauskan näköinen. Äiti ei ole kyllä vielä sitä kelpuuttanut, että katsotaan meneekö uusiksi.

Tänään sain yllätysvieraaksi serkun, jonka kanssa olemme nyt pitkästä aikaa alkaneet pitää yhteyttä. Hän oli vuosia opiskelemassa kaukana poissa, joten ei nähty varmaankaan kuuteen vuoteen, mutta nyt hän on ilokseni alkanut toisinaan vierailemaan. Joimme kahvia ja lörpöttelimme mukavia. Paljon olisi varmasti puhuttavaa, niin monta vuotta on jäänyt välistä.

Jee, enää pari päivää töitä!!!

Selvennettäköön sen verran tuota etikettiä, että Järvelä on kotitalomme nimi.

Ei kommentteja: