sunnuntai 24. elokuuta 2008

Serkun kanssa sienimetsällä

Tänään oli hauska päivä. Serkku soitti päivällä, että on tulossa tännepäin ja niinpä meninkin sitten hänen vanhempiensa luo juomaan kahvia ja höpisemään. Serkku on innokas sienestäjä, joten hän halusi lähteä katsomaan löytyisikö metsistä mitään. Suuntasimmekin minun vanhempieni kodin takaiseen metsään, jossa seikkailimme liki pari tuntia.

Monet sienet olivat jo menneet vanhaksi, mutta pari herkkutattia löytyi ja iloiseksi yllätykseksi muutama kanttarelli.

Metsästä tultuamme tulimme minun luokseni juomaan kahvia ja eräs ystävänikin liittyi seuraan. Jutellessa kuluikin yllättävän kauan aikaa ja sitten lähdin viimein heittämään serkun kotiin. Siellä olikin sauna lämpimänä, joten menimme nauttimaan löylyistä. Metsässä rämpiessä olikin tullut aikamoinen hiki, joten sauna oli aivan paikallaan.

Tämän jälkeen vein vielä lainassa olleen auton takaisin äitille ja mies tuli sitten minut hakemaan. Rupattelimme päivän kuulumiset, kun ei oltu koko päivänä ehditty olla yhteyksissä.

Nyt alan väsätä jotain sapuskaa, koska en ole syönyt koko päivänä oikein mitään, viimeksi joskus yhden aikaan.

Sylvikin poseerasi tänään vähän paremmin.

1 kommentti:

Rouva Nordman kirjoitti...

Sienestäminen on kivaa, ihan kuin aarteenetsintää. Mekin löysimme sunnuntaina kantarelleja ja herkkutatteja sekä kangastatin muutaman limanuljaskan ja rusko-orakkaita. Nam, nam!