perjantai 29. tammikuuta 2010

Pitkästä aikaa

Blogi on jäänyt vähän töiden ja harrastusten jalkoihin viimeaikoina. Tällä viikolla ei ole paljoa aikaa tullut kotona vietettyä, joka ilta on ollut jotain menemistä ja tekemistä. Olen nauttinut yliaktiivisuudestani ja saanut valtavan paljon aikaiseksi sellaista, johon normaalisti pitää lähes pakottautua.

Kokeilin jo aikaisemmin viikolla tehdä Runebergin torttuja ja ne menivät ihan pieleen vanhojen korppujauhojen ansiosta, maku oli aivan uskomattoman tunkkainen. Tänään sitten otin uuden erän torttujen kanssa ja luulenpa onnistuneeni. En vielä ole maistanut, odotan että mies tulee kanssani kahvittelemaan ja antamaan myös tuomionsa.

1 kommentti:

Rita kirjoitti...

Ihanalta maistui hyvän kahvin kanssa, kiitos! Hienoa, mummultasi peritty Runebergin torttujen taito!