Sunnuntaiaamun pohdiskeluja

Omituista herätä viikonloppuisin ennen yhdeksää. En ole koskaan ollut aamuvirkku, mieluiten kuppaan yöt ja nukun pitkälle päivään. Tämä uusi rytmi ei ole lainkaan huono asia, voisin ihan hyvin elää näin.

Näin kamalia unia, jossa elämälleni aikalailla merkityksettömät ihmiset sanoivat inhoavansa minua ja naureskelivat minulle päin naamaa. Olin ymmälläni ja surullinen, en ollut ollenkaan tiennyt olevani kovin inhottavissa olevaa tyyppiä. Mutta se oli vain uni, onneksi. Vaikka tietäähän sitä, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät todennäköisesti voi sietää minua syystä tai toisesta. Olisi kiva tietää miksi. Jos joku inhoaa, niin ilmoittautukoon ja kertokoon syynsä, ei sillä että koittaisin käännyttää, mutta olisi jännä tietää millaisia inhottavia piirteitä itsessä on.

Inhoamisesta tuli mieleen koulukiusaaminen, jota minäkin aikanaan koin. Minusta se on vaikuttanut persoonaani valtavasti, positiivisessa mielessä (enkä nyt sano, että koulukiusaus olisi mitenkään hyvästä), minä kun olen sellainen hassu tapaus, että mitä enemmän haukutaan, sitä enemmän saan buustia itsetuntooni. Ala-asteella asiat eivät vielä ehkä näin olleet ja kouluun meno oli joskus tosi hankalaa, kun pelkäsi, että mitä siellä tänään tapahtuu. Jossain vaiheessa kasvatin itselleni kuitenkin sellaisen itsetunnon, jota ei niin vain muserreta. Joskus yläasteella sain nimettömän haukkumakirjeen ja muistan, kuinka koko päivä oli sen jälkeen aivan loistava! Ehkä olen jotenkin vähän omituinen.

Kerran eräs poika haukkui minua yläasteella aika rumin sanoin ja sai minut itkemäänkin. Vuosia myöhemmin ystävystyin hänen kanssaan ja eräällä baarireissulla hän yhtäkkiä otti minua kädestä kiinni ja sanoi, että hänen on pyydettävä minulta anteeksi. Olin ihan ihmeissäni, että mitä nyt. "Kyllä sinä tiedät, silloin yläasteella", hän sanoi. Minua vain hymyilytti, sanoin, että ne on jo aikoja sitten unohdettu, en minä sellaista taakkaa jaksaisi perässäni koko elämääni raahata. Näin miten silminnähden huojentunut hän oli, eikä siitä asiasta tarvinut koskaan enää keskustella.

En varmasti olisi ihan tällainen ihminen, jos minua ei koskaan olisi kiusattu. Muistan, että välillä oli ihan kamalaa ja pelotti hirveästi mennä kouluun, mutta en minä kanna siitä kenellekään kaunaa. Lapset osaavat olla toisilleen tosi ilkeitä ja lapsia silloin oltiin.