sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

PMS


On taas se aika kuusta, kun kaikki tuntuu ärsyttävän ja mikään ei ole niin kuin pitäisi. Koitin kuitenkin kanavoida raivoni järkevään tekemiseen, sen jälkeen kun olin täysin turhautunut kuvaamiseen. Sain koko kämpän siivottua ja tehtyä kaikenlaista hyödyllistä ja nyt onkin aika onnistunut olo.


Näytelmän osalta saatiin nyt lavastukset kuntoon ja katsomo kasattua, jonkin verran harjoiteltiinkin. Keskiviikkona olisi sitten ensi-ilta, jos säät vain sallivat. Jalat ovat taas melkoisen kohmeiset, kun eipä tuolla mikään lämmin ole.

Ei kommentteja: