Reipas raparperiretki

Huomasin taas miten riippuvainen oikeasti olen kaikista teknisistä laitteista. Miehen kamera on ollut minulla lainassa reippaasti yli vuoden ja sain hirveän hepulin, kun hän pyysi sitä takaisin muutamaksi päiväksi. Ihan kuin en voisi hengittää ilman sitä kameraa. Mökötin ja olin typerän marttyytimäinen ja toinen oli aivan ymmällään kun ei lainkaan käsittänyt millaisen riippuvuussuhteen olin tuohon aparaattiin jo luonut. No, menin itseeni ja katsoin peiliin ja nauroin vähän, ehkä pari päivää ilman kameraa ei nyt ole niin kamalaa. Kuitenkin mielessä kyti ajatus tilata jokin ihan oma kamera, mutta taloudellinen tilanne ei nyt anna joustoa sellaiseen millään tavalla.

Oon ollut vähän apaattinen sen vuoksi, että jalkaani vaivaavat todella ärsyttävät hermokivut. Ne ovat jatkuneet jo päälle vuoden toisinaan vahvistuen ja joskus menevät kokonaan pois. Nyt on taas sellainen vaihe, että koko ajan kolottaa ja särkee, enkä voi oikein mihinkään täysillä keskittyä. Toivon, että liikunta parantaisi asiaa jonkin verran. Nukkuminen on myös hankalaa, pitää olla todella väsynyt ennekuin oikeasti saa unen.

Lenkille en ole nyt pariin päivään päässyt, ulkona on inhottava keli ja luntakin satoi taas reilusti, ei kivaa. Tykkään talvessa siitä, että yöt on pimeitä ja voi tähyillä revontulia ja tähtiä, mutta kylmyys ja lumi eivät ole mieleeni.

Koitan mennä nyt pakkaamaan sitä kameraa ja valmistaudun lahjomaan miestä niillä pitsarullilla hyvittääkseni lapsellisuuteni.