tiistai 8. heinäkuuta 2008

Ihan uus Ihanuus

Tämä ihanuus jäi mieltäni vaivaamaan, kun tässä taannoin ostin ne uudet kengät. Tänään sitten hain sen itselleni. Tarkoitus oli mennä työkkäriin viemään lippulappuja ja selittämään osa-aikatyöstä, vaan sepä olikin kiinni klo 12-13, joten sain sitten puoli tuntia kierrellä kaupoissa ja kuluttaa aikaa. Jotenka siis hain tuon paidan itselleni, ihana <3

Työkkärissä ja kelassa sujui asiat ihmeen mutkattomasti ja aikaa jäi vielä ruokakaupassakin käymiseen (ostin kaikenlaista pikaruokaa, koska en tahdo jaksaa töiden jälkeen enää kokkailla ja nälkä kuitenkin on). Sieltä sitten hammaslääkäriin, jota en edes ollut jännittänyt, koska jännitin niin paljon sitä, että jos ne työkkärissä valittavat jostain. Ja hammaslääkärissäkin meni kaikki oikein hyvin, kaksi reikää paikattiin kerralla, eikä ollut ollenkaan kamalaa. Lasku sen sijaan tulee olemaan aika kamala, tämänhetkisen taloudellisen tilanteen huomioon ottaen. Paitaan ja ruokaankaan ei olisi ollut tosiaankaan varaa, ellei äiti olisi ihana ja sponsoroisi, kiitos äiti <3 (Se paita oli alennuksessa sentään, en sitä muuten olisi ostanutkaan).

Nyt on vielä sen verran virtaa, että aloin kokkailemaan ruokaa huomiselle ja syön siitä nytkin vähän. Mutta aika väsynyt kuitenkin olen. Töissä sujui kaikki tänään oikein hyvin, eilen kaadoin puoli saavillista likavettä lattialle vahingossa.

Ei kommentteja: