lauantai 21. toukokuuta 2011

Eläinlääkärissä.


Saima oli ollut vähän vaisu, eikä lähtenyt uloskaan, mökötti vain eteisen lattialla apaattisena. Pienellä tutkimisella löytyi vatsasta omituinen kohta, joka tuntui kuin nesteen täyttämältä. Eläinlääkäriin soiteltiin, saatiin aika ensi viikolle, mutta huolestuneena hommattiin sitten toisesta paikasta aika tälle päivälle.

Eläinlääkäri tutki Saiman ja totesi, että vatsan möykky oli suolistoa, joka oli päässyt jostain repeämästä valahtamaan ihan väärään paikkaan. Veikkaisin, että olisiko Saima pudonnut jostain, kun parin käpälän kynnet olivat vääntyneet myös, se kun on innokas kiipeilijä.

Lääkärissä vanha rouva käyttäytyi hyvin, ei edes arastellut, eikä kummeksunut outoa paikkaa. Lääkärisetä leikkasi Saiman ja pisti suoliston taas paikoilleen. Röntgenkuvissa näkyi myös, että kissalla oli paha ummetus. Muuten veriarvot olivat kohdallaan ja toipumisennuste on hyvä. Nyt sitten seuraillaan miten olo kohenee ja koitetaan saada peräruiskeilla se ummetuskin hoitumaan. Kunpa kaikki menisi hyvin ja saataisiin takaisin se ihana ja iloinen Saima.

3 kommenttia:

Rhia kirjoitti...

Voi kissiä! Toivotaan pikaista paranemista ja lähetetään virtuaalisia rapsutuksia.

Rita kirjoitti...

Saima kävi tänä aamuna pellon pientareella "asioinnilla".
Nyt näyttää jo muutenkin paremmalta ja tämä tästä iloksi muuttuvan. ;)

Bullukat kirjoitti...

Voi kaunista Saimaa. Toivottavasti kuntoutuu nopeasti.